Hahahahaha. Toimistohuumoria.
Aamu alkoi todella paskasti ja avautumisella. Kunnes vihdoin ollaan jo oltu reilusti yli puolen päivän ja Kaikkonen on syöttänyt 2 ja puoli muffinssia, alkaa löytymään hervotonta naurua ja vatsan vääntelyä.
Se mitä kaikki miehet haluaa tietää: onko koolla väliä? Ei me siitä puhuttu ja sitä ei vieläkään kerrota! Mutta aina siitä ISOSTA saa tehdä kuitenkin päivän puheenaiheen.
Tuli oltua joskus jossain missä Ystävättäremme kävi ensin kokeilemassa yhden. Tulipa joskus oltua nuoria ja toinen Ystävätär kävi kokeilemassa toisen. Kävimme joskus juhlissa mistä Ystävättäremme kokeili kolmanne. Kävimmepä joskus jossain "kahvilla" ja Ystävätär kokeili neljännen.
Tämän tarinan jälkeen (meni aikaa) nämä neljä kokeilua eksyi tämän tytön kanssa mökille. Tämä tyttö ja neljä kokeilua päätyivät samaan saunaan jonnekin Forssan liepeille. Saunomisen ja parin siiderin jälkeen tämä tyttö osasi pitää LUOJAN KIITOS kauniin suunsa kiinni ollakseen toteamatta. Nämä neljä kokeilua omaavat kaikki todistetusti kuuleman perusteella....
Tarina ei kerro miten loppu päättyi kuka oli kuka, ketä kaikki pani, vai paniko kukaan yhtään ketään missään koskaan.
Hervottoman naurun remakan ja palvelujohtajan punastelun jälkeen, toivotaan lisää näitä tarinoita, oli ne ISOJA tai...
maanantai 23. helmikuuta 2009
WANHA
Päivän galluppi. Mistä tietää että on vanha? No kun kaikki missi ehdokkaat on nuorempia kuin sinä.
Todella vanha olo. Vaikka ne on "lähes" saman ikäisiä kuin minä. Wanha.
Tosin ei missejen kanssa voi olla mitään yhteistä. En todellakaan ymmärrä kuka haluaa olla niin halpa ja osallistua missi kisoihin. Tosin tiedän erään joka on hakenut missi kisoihin ja kahtena vuotena peräkkäin hyvätty liian paksujen reisien takia. Tossa instituutiossa on vaan jotain niin mätää. Ei ymmärrä.
Viikonloppunakin oli kuitenkin radiossa taas keskustelua misseistä ja niiden kauneusleikkauksista. Siinä instituutiossa on edelleen jotain mätää. Kuitenkin tässä radio keskustelussa todettiin, että Etelä-Amerikassa kaikki naiset on leikeltyjä jostain. Hienoa! Ja silti ne hakee missiksi. Suomessa nostetaan kohu kun jollain on silikooni. Niitähän kohta kaikilla, jotka ei voi hyväksyä, että kaikille naisille ei kasva tissit. Miehet käy pienetemässä tissejään, kun niillä on jo isommat kun useimmilla naisilla.
Huoh. Kauneusihanteet on perseestä. Tota töllöntintäkin kun kattoo niin tulee vaan ohjelmia siitä kuinka päästään läskistä eroon, ja kuinka kivaa on 14-vuotiaiden tyttöjen laihduttaa samanlaisiksi kun joku vitun Mary-Kate Olson. EI NÄIN. Opettaisivat saatana mielummin, että kuinka voit olla tyytyväinen itseesi. Ollaan kaikki jo valmiiksi läskejä, laihdutetaan ja lihotaan ja taas laihdutetaan. Afrikassa kuitenkin ihmiset katsoo lihavuudesta sen kuinka paljon sulla on fyrkkaa syödä.
Sitten kun ollaan kaikki niin kateellisia ja kriittisiä ulkonäköasioista, niin unohtuu aina se ihan oikea todellinen asia. Kuka minä olen. Minä itse ennen muita. Tässä nykypäivän maailmassa on varmaan niin helvetin helppo hukata itsensä, kun jatkuvasti tulee joka tuutista sitä "kuinka minä löysin itseni" ja "näin tein matkani itseeni". Menkää sitte helvetti itteenne. Joko sitä itsensä löytää tai ei. Näin se vaan on. Miksi helvetissä sen eteen pitää tehdä joku helvetin "hengellinen matka". Ei vaan mahdu mun päähän.
Kateellisuudesta kyllä tiedän. Olen kateellinen tolle dokuilevalle Kaikkoselle, joka on tuttu jo Hynysellekin. Se on fame. Olishan se kiva itellekin, mutta mä vedän Kaikkosen siivellä, ja huutelen, "no vittu, HYNYNENKIN tietää Kaikkosen". Mä taidan tyytyä vähään. No okei, toinen kateellisuuden aihe: Kaikkonen tekee vitun hyviä muffareita. Ainut asia mikä sai mut pirteeksi tänään. Itse en leivo, enkä halua, enkä osaa. Kaikkonen saa mut hymyilemään kotitekosilla taijoilla. Se saa riittää.
Viikonlopun valaistumisen jälkeen ja kauheissa raivareissa pienessä päässäni olen päättänyt luopua parista periaatteesta, ihan vaan holtittomuuden nimissä. Dulle ottaa pari kuvaa ja tää menee fotzebookkiin. Ja toinen, tää menee pesemään autonsa, vaikka edellisestä pesusta on melkein viikko. Ja kolmantena asiana: postailen jatkossa kuviakin. Ihan vaan vittuilun halusta.
Kyllä, voi tässä vielä mädäntyä mädemmäksi. Taivutus ainakin menee kohdilleen, jos ei muuten. Mätä, mädempi, mädin. Aijon mädäntyä yhä ja edelleen.
Todella vanha olo. Vaikka ne on "lähes" saman ikäisiä kuin minä. Wanha.
Tosin ei missejen kanssa voi olla mitään yhteistä. En todellakaan ymmärrä kuka haluaa olla niin halpa ja osallistua missi kisoihin. Tosin tiedän erään joka on hakenut missi kisoihin ja kahtena vuotena peräkkäin hyvätty liian paksujen reisien takia. Tossa instituutiossa on vaan jotain niin mätää. Ei ymmärrä.
Viikonloppunakin oli kuitenkin radiossa taas keskustelua misseistä ja niiden kauneusleikkauksista. Siinä instituutiossa on edelleen jotain mätää. Kuitenkin tässä radio keskustelussa todettiin, että Etelä-Amerikassa kaikki naiset on leikeltyjä jostain. Hienoa! Ja silti ne hakee missiksi. Suomessa nostetaan kohu kun jollain on silikooni. Niitähän kohta kaikilla, jotka ei voi hyväksyä, että kaikille naisille ei kasva tissit. Miehet käy pienetemässä tissejään, kun niillä on jo isommat kun useimmilla naisilla.
Huoh. Kauneusihanteet on perseestä. Tota töllöntintäkin kun kattoo niin tulee vaan ohjelmia siitä kuinka päästään läskistä eroon, ja kuinka kivaa on 14-vuotiaiden tyttöjen laihduttaa samanlaisiksi kun joku vitun Mary-Kate Olson. EI NÄIN. Opettaisivat saatana mielummin, että kuinka voit olla tyytyväinen itseesi. Ollaan kaikki jo valmiiksi läskejä, laihdutetaan ja lihotaan ja taas laihdutetaan. Afrikassa kuitenkin ihmiset katsoo lihavuudesta sen kuinka paljon sulla on fyrkkaa syödä.
Sitten kun ollaan kaikki niin kateellisia ja kriittisiä ulkonäköasioista, niin unohtuu aina se ihan oikea todellinen asia. Kuka minä olen. Minä itse ennen muita. Tässä nykypäivän maailmassa on varmaan niin helvetin helppo hukata itsensä, kun jatkuvasti tulee joka tuutista sitä "kuinka minä löysin itseni" ja "näin tein matkani itseeni". Menkää sitte helvetti itteenne. Joko sitä itsensä löytää tai ei. Näin se vaan on. Miksi helvetissä sen eteen pitää tehdä joku helvetin "hengellinen matka". Ei vaan mahdu mun päähän.
Kateellisuudesta kyllä tiedän. Olen kateellinen tolle dokuilevalle Kaikkoselle, joka on tuttu jo Hynysellekin. Se on fame. Olishan se kiva itellekin, mutta mä vedän Kaikkosen siivellä, ja huutelen, "no vittu, HYNYNENKIN tietää Kaikkosen". Mä taidan tyytyä vähään. No okei, toinen kateellisuuden aihe: Kaikkonen tekee vitun hyviä muffareita. Ainut asia mikä sai mut pirteeksi tänään. Itse en leivo, enkä halua, enkä osaa. Kaikkonen saa mut hymyilemään kotitekosilla taijoilla. Se saa riittää.
Viikonlopun valaistumisen jälkeen ja kauheissa raivareissa pienessä päässäni olen päättänyt luopua parista periaatteesta, ihan vaan holtittomuuden nimissä. Dulle ottaa pari kuvaa ja tää menee fotzebookkiin. Ja toinen, tää menee pesemään autonsa, vaikka edellisestä pesusta on melkein viikko. Ja kolmantena asiana: postailen jatkossa kuviakin. Ihan vaan vittuilun halusta.
Kyllä, voi tässä vielä mädäntyä mädemmäksi. Taivutus ainakin menee kohdilleen, jos ei muuten. Mätä, mädempi, mädin. Aijon mädäntyä yhä ja edelleen.
tiistai 17. helmikuuta 2009
Jahasjahas
Nyt se sitten ratkesi kirjottamaan. Kävin lukemassa Kaikkoslaisen blogia ja sitten repes. Kaiken tän hiljaisuuden jälkeen alan pikku hiljaa olla valmis avaamaan sanaisen arkkuni. Perkele.
Siinähän se, lyhyesti ja ytimekkäästi. Tietenkin on pieni pelko perseessä, jos herra-asuin-ennen-sun-luona alkaa taas lukemaan mun blogi merkintöjä... Sit pitää siistiä kaikki kirjotukset ja taas ei ole mitään mistä kirjoittaa.
Paljon mulla tuntuu olevan taas sanottavaa, kun istuu päivät pitkät turpa kiinni, ja huolkailee Kaikkosen kanssa kilpaa, että ompas tylsää. Sitten ehtii jo melkein loppua happi ja vihdoin lähdetään kotiin. No, okei! Täällä me juorutaan päivät pitkät kuten pitkästyneet nutturalla kiristetyt takakireet ämmät. Tietty! Miten muuten täällä jaksaisi aina kattoa samoja apinoita?!
Elämän muutokset ottaa mua taas päähän. Niistä mä en aijo nyt avautua.
Yksin asuminen on yllättävänkin ihanaa, kivaa, piristävää ja yhtäaikaa raivostuttavaa. Kukaan ei siivoa mun sotkuja mun perässä. Tiskit lojuu viikon vähintään tiskipöydällä ja jääkaappiin ilmestyy pelkästään einestä.
Nyt aloitan taas tämän elämisen ja lähden tupakalle.
Kiittos HEEEEEIII.
Siinähän se, lyhyesti ja ytimekkäästi. Tietenkin on pieni pelko perseessä, jos herra-asuin-ennen-sun-luona alkaa taas lukemaan mun blogi merkintöjä... Sit pitää siistiä kaikki kirjotukset ja taas ei ole mitään mistä kirjoittaa.
Paljon mulla tuntuu olevan taas sanottavaa, kun istuu päivät pitkät turpa kiinni, ja huolkailee Kaikkosen kanssa kilpaa, että ompas tylsää. Sitten ehtii jo melkein loppua happi ja vihdoin lähdetään kotiin. No, okei! Täällä me juorutaan päivät pitkät kuten pitkästyneet nutturalla kiristetyt takakireet ämmät. Tietty! Miten muuten täällä jaksaisi aina kattoa samoja apinoita?!
Elämän muutokset ottaa mua taas päähän. Niistä mä en aijo nyt avautua.
Yksin asuminen on yllättävänkin ihanaa, kivaa, piristävää ja yhtäaikaa raivostuttavaa. Kukaan ei siivoa mun sotkuja mun perässä. Tiskit lojuu viikon vähintään tiskipöydällä ja jääkaappiin ilmestyy pelkästään einestä.
Nyt aloitan taas tämän elämisen ja lähden tupakalle.
Kiittos HEEEEEIII.
keskiviikko 14. tammikuuta 2009
Perkeleen Kaikkonen. Se haasto mut tälläseen. Kaikkeen sitä sekaantuu ihan vaan HAASTEIDEN TAKIA.
Tässä ovat säännöt.
1. Linkitä henkilö joka haastoi sinut.
2. Kirjoita säännöt blogiisi.
3. Kirjoita kuusi sattumanvaraista asiaa itsestäsi.
4. Haasta kuusi henkilöä postauksesi lopussa ja linkitä heidät.
5. Kerro kaikille haastamillesi henkilöille haasteesta ja jätä heille viesti heidän blogeihinsa.
6. Ilmoita haastajallesi, kun olet vastannut haasteeseen
Ensimmäinen asia meikäläisestä:
Mulla on muppe kotona joka odottaa mua töistä kotiin. Sen nimi on Duplo (sen leego palikan mukaan). Haluaisin sille kaverin ja sen nimeksi tulisi Nakki.
2.
Siviilisäätyni on määrittelemätön
3.
Asun Helsingissä, vaikka olen "ikuisesti" espoolainen. Onneksi molempien vanhempien koti kunta on Helsinki.. En siis tehnyt mitään väärää kun muutin Helsinkiin, koska vanhempani muuttivat sieltä pois jo 25 vuotta sitten.
4.
Käyn töissä Kaikkosen kanssa samaan aikaan joka arkipäivä ja samassa paikassa ja samassa tilassa, samaa ilmaa hengittäen.
5.
Osaan ajaa autolla. Tämä on todistettu liikenteessä, radalla ja pojat jaksaa mua kehua. Silti peruutin muutama vuosi takaperin duuniautolla seinään.
6.
Addiktoidun suklaasta. Siihen ei ole mitään lisättävää.
Ainut jota meinaan haastaa on Mertsi. Ei mulla ole muita kavereita tai lukijoita.
Tässä ovat säännöt.
1. Linkitä henkilö joka haastoi sinut.
2. Kirjoita säännöt blogiisi.
3. Kirjoita kuusi sattumanvaraista asiaa itsestäsi.
4. Haasta kuusi henkilöä postauksesi lopussa ja linkitä heidät.
5. Kerro kaikille haastamillesi henkilöille haasteesta ja jätä heille viesti heidän blogeihinsa.
6. Ilmoita haastajallesi, kun olet vastannut haasteeseen
Ensimmäinen asia meikäläisestä:
Mulla on muppe kotona joka odottaa mua töistä kotiin. Sen nimi on Duplo (sen leego palikan mukaan). Haluaisin sille kaverin ja sen nimeksi tulisi Nakki.
2.
Siviilisäätyni on määrittelemätön
3.
Asun Helsingissä, vaikka olen "ikuisesti" espoolainen. Onneksi molempien vanhempien koti kunta on Helsinki.. En siis tehnyt mitään väärää kun muutin Helsinkiin, koska vanhempani muuttivat sieltä pois jo 25 vuotta sitten.
4.
Käyn töissä Kaikkosen kanssa samaan aikaan joka arkipäivä ja samassa paikassa ja samassa tilassa, samaa ilmaa hengittäen.
5.
Osaan ajaa autolla. Tämä on todistettu liikenteessä, radalla ja pojat jaksaa mua kehua. Silti peruutin muutama vuosi takaperin duuniautolla seinään.
6.
Addiktoidun suklaasta. Siihen ei ole mitään lisättävää.
Ainut jota meinaan haastaa on Mertsi. Ei mulla ole muita kavereita tai lukijoita.
maanantai 1. joulukuuta 2008
......
Olen täysin sanaton. Tästälähdin kirjoitan yksin iltaisin, jos silloinkaan. Pikku-koirasta on tullut avoero-koira. Eipä kai siinä enempää selittämistä... Paska fiilis ja paha olla. Ei tunnu helpolta, eikä se olekaan.
keskiviikko 12. marraskuuta 2008
toimistohuumoria
PSKA = toimitusjohtajan kommentti laitteeseen joka ei toimi.
"..toi on muutenkin ihan pska…" = lause kokonaisuudessaan, mitä esimieheni käytti.
a.k.a DraamaQueen = mitä myynnissä työskentelevä mies pistää reklamaation loppuun.
Tarviiko tohon vielä jotain lisätä?
"..toi on muutenkin ihan pska…" = lause kokonaisuudessaan, mitä esimieheni käytti.
a.k.a DraamaQueen = mitä myynnissä työskentelevä mies pistää reklamaation loppuun.
Tarviiko tohon vielä jotain lisätä?
tiistai 4. marraskuuta 2008
Miettiä olemista
Kolmas persoona on kuin pusero. Se mitä haluan pukea joka aamu ylle. Välillä tekee mieli verhota koko olemus siihen samaan pakettiin, mitä voi sitten esitellä kylillä. Olen kylmä ja kyyninen.
En ole päässyt kokemaan moista valaistumista viime viikkon, jolloin uuden työpisteeni päällä syttyi lamppu, jota en ole koskaan ennen nähnyt palavan. Nyt tämä sama valo vilkuttaa; käy, ei käy, käy. Käy välillä hermoille.
Asioita pyörii hurrikaanin lailla mielessä. Onneksi pääsin taas karkuun metsän keskelle kuuntelemaan kun karvapallo murisee yläpuolella liitäville hanhille. Olo oli levottoman sijasta hetkellisesti edes rauhallinen.
Levottomuudesta kärsin ja kaipaan jatkuvasti rauhaa. Eilen meni hermot. Kaikki vetää suuntaan ja toiseen, kunnes se meni yli ja rupesin yllättävänkin kovaääniseksi vittuilijaksi. Tänään olen aamusta asti potenut huonoa omatuntoa. Se alkoi jo keskellä yötä, kun aloin nähdä unta.
Laiminlyön jatkuvasti sen, mitä itse tahdon. Enpä ole muuta osannutkaan tehdä koko elämäni aikana. Kuinka vaikeaa onkaan sanoa EI. Varsinkin sanoa ei ihmisille, joista oikeasti välittää.
Kaiken tämän elämän mylleryksen ja kaaoksen keskellä ei jaksa keskittyä kunnolla. Ei mihinkään. Ehkä joskus risukasaan alkaa se aurinko paistaa ja kirjaimellisesti tunnelin päähän se valo syttyy.
En ole päässyt kokemaan moista valaistumista viime viikkon, jolloin uuden työpisteeni päällä syttyi lamppu, jota en ole koskaan ennen nähnyt palavan. Nyt tämä sama valo vilkuttaa; käy, ei käy, käy. Käy välillä hermoille.
Asioita pyörii hurrikaanin lailla mielessä. Onneksi pääsin taas karkuun metsän keskelle kuuntelemaan kun karvapallo murisee yläpuolella liitäville hanhille. Olo oli levottoman sijasta hetkellisesti edes rauhallinen.
Levottomuudesta kärsin ja kaipaan jatkuvasti rauhaa. Eilen meni hermot. Kaikki vetää suuntaan ja toiseen, kunnes se meni yli ja rupesin yllättävänkin kovaääniseksi vittuilijaksi. Tänään olen aamusta asti potenut huonoa omatuntoa. Se alkoi jo keskellä yötä, kun aloin nähdä unta.
Laiminlyön jatkuvasti sen, mitä itse tahdon. Enpä ole muuta osannutkaan tehdä koko elämäni aikana. Kuinka vaikeaa onkaan sanoa EI. Varsinkin sanoa ei ihmisille, joista oikeasti välittää.
Kaiken tämän elämän mylleryksen ja kaaoksen keskellä ei jaksa keskittyä kunnolla. Ei mihinkään. Ehkä joskus risukasaan alkaa se aurinko paistaa ja kirjaimellisesti tunnelin päähän se valo syttyy.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)