toiveista

Elämän pitäisi olla toiveita täynnä. Haaveita joita tavoitella. Pilvilinnojen rakentelua ja niihin kurottamista. Toiveita paremmasta huomisesta. Välillä tuntuu turhalta tehdä toiveita kun pessimistisyys iskee todellisuuteen ja jään vain miettimään ettei ne kuitenkaan toteudu. Tänään olisin halunnut toivoa ja haaveilla ihanasta päivästä. Päivästä joka olisi ollut täynnä rakkautta ja haaveita tulevaisuudesta. Sain itkeä ilosta. Ilo siitä että näen tänään että ympärilläni on ihania ystäviä jotka haluavat sanoa olevani niiden elämälle hyvä ja iloinen asia. Ilo itkusta että tänään hetkittäin on tuntunut hyvältä. Iloa sain pienestä hauvasta. Silti jää tunne mikä estää sen lopun hyvän ja ilon tulemasta. Se on kaipuuta, pettymystä ja pimeää. Toivoin ennenkin jotain mitä en ole saanut. Ja aina jää sen toiveen jälkeen katkeraa makua. Toivoapitäisi olla, toivoon pitäisi uskoa. Haaveisiin pitäisi unohtua hetkeksi. Mutta se olo sen jälkeen kun näkee eteensä ja tuntee sen todellisuuden.

Tulee epätoivo. Jää miete, että ansaitsisinko edes toiveitteni toteutumista? Särkee ajatella. Tuntuu taas turhalta ja tyhjältä. On paha olo ja sattuu. Kaikki tämä mitä koen, tuntuu koettelemukselta, tuntuu epätodelliselta. Välillä sattuu enemmän ja kovempaa. Välillä se olo helpottaa. Tulee hetkellisesti levollinen olo. Kaikki on vielä kauheaa kaaosta jonka epätoivossa menen rämpien eteenpäin. Toivon pelastusta ja hyvää oloa joka olisi pysyvämpää. En taida silti olla vielä hyväksytty kaikkien ajatusteni kanssa. Toivoisin senkin tapahtuvan.

Huomaan salaa toivovani asioita joita en edes kuiskaa ääneen. En uskalla toivoa niitä kovempaa ettei ne menisi rikki. En uskalla toivoa niitä ääneen, koska pelkään ettei niitä kukaan kuule. En uskalla toivoa niitä asioita enempää, koska pelkään ettei niitä hyväksyttäisi. Toiveeni jäävät taas pelon jyrän alle. Välillä toivon kaikista eniten etten pelkäisi enää ja saisin vihdoin sanotta kaikille ääneen kaikki toiveeni. Sen jälkeen kun ne olisi sanottu ääneen, jos vain joku ne kuulisi ja toteuttaisi niistä osan kanssani. Enkä olisi enää koskaan yksin.

Kaiken aikaa kun on yksin on vain enemmän sellainen olo että olen väärin ymmärretty. Aina ja jokaisessa asiassa. Jokainen hetki mitä olen vain seiniä tuijotellut, on tuntunut siltä että olen kaiken sen pahan mielen ja olon ansainnut. Kaiken aikaa mitä olen yksin vessan lattialla itkenyt on tuntunut siltä että se on loputonta pahaa oloa. Jokainen hetki siitä itkusta on tuntunut siltä etten ansaitse mitään muuta. Kaiken aikaa yksin pyöritellessäni ajatuksia mielessäni totean aina uudelleen ja uudelleen kuinka turhaa tämä yrittäminen edes on. Kaiken aikaa jään yksin. Ihan kuin kaikki saisivat päättää että mut voidaan vain hylätä ja jättää sivuun, eikä kenenkään tarvitse ymmärtää. Välillä on vaikeaa ymmärtää itsekin. Kaiken aikaa yritän yksin tätä kaikkea ymmärtää. Ei kukaan halua ymmrtää näitä tunteita ja oloja mun kanssa. Ei kukaan halua olla ihmisen kanssa jota ei jaksa ymmärtää. En ole ansainnut ymmärrystä. En ole ansainnut edes sääliä mitä en todella kaipaa. En ole ansainnut olla täällä. Kaiken aikaa saan yksin sanoa sen ääneen koska kukaan ei kuule, eikä kukaan haluaisi ymmärtää kuulemaansa. Jään yksin. Mielummin jäisin olemattomiin. Mielummin lakkaan olemasta. Mielummin annan muille rauhan ettei minua tarvitse enää ymmärtää..

Miks mun täytyy aina tuntea itteni huonommaksi? Miks mulle jää vaan hylätty olo? Ihan kun ketään edes kiinnostaisi tai kukaan edes välittäisi. Kaikki on vaan tyhjää olemista. Se on ihan sama onko mua täällä enää huomenna. Kukaan ei varmaan edes huomaisi jos oikeasti vaan häviäisin. Se olisi mulle vaan iso helpotus olla olematta. Ei tarvitsisi ainakaan enää miettiä miks mun pitää olla kun kukaan ei kuitenkaan huomaa.. Olis helpompi vaan olla pois.

Mä olen arvoton ja mitätön. Mulla ei ole mitään mistä pitää kiinni. Mussa ei ole mitään mikä jaksaisi eteenpäin. Mulla ei ole arvoa mulla ei ole mitään. Kaikki mitä on joskus ollut on mennyttä. Kaikki mistä ehkä joskus pidin on hävinnyt. Mulla ei ole mitään tarkoitusta. Mulla ei ole mitään. Mikään ei tunnu lohdottavan koska niitä asioita ei ole olemassa. Mä en ole mitään. Kaikki tuntuu turhalta niin miksi edes yrittää?

Miks mun pitää olla rikki? Miks mun pitää olla näin epänormaali? Miks mun pitää olla täynnä syviä haavoja joita kukaan ei ymmärrä? Miks mun pitää olla näin haavoittunut? Miks mun voimat on loppu? Miksen saa enää sanaa suusta? Miks mun pitää kokee tää kaikki? Miks mä en vois olla vaan olematta? Miks mä en voi vaan lopettaa? Miks tää kaikki vaan jatkuu? Miks mä en koskaan parane? Miks mä en voi ite ymmärtää enää tätä kaikkea? Miks kaikki asiat vaan tapahtuu ja tuntuu etten voi tehdä asioille mitään? Miks musta vaan aina tuntuu tältä? Miks tää ei lopu? Miks mua vaan sattuu koko ajan enemmän? Miksen nää että mun elämässä olis tapahtunut ikinä mitään hyvää? Miks mulla on vaan taas kysymyksiä? Miks mä vaan hajoon enemmän? Miks mussa ei ole mitään hyvää? Miks mä olen tällänen? Miks mä vaan haavotun koko ajan? Miks mä en voi olla joku muu? Miksimiksimiksimiksimiksi? Miks mä ansaitsen edes elää? Miks mä edes ansaitsen olla täällä? Miks kukaan koskaan edes rakastais mua? Miks kukaan koskaan välittäis musta? Mitä hyvää mulla on kenellekään annettavaa? Miks mä olisin edes kenellekään yhtään mitään?

kysymys

"Missä vaiheessa se meni tohon pisteeseen?" Sieltä tuli ne sanat mitä en osannut itsekään kysyä taikka miettittiä ennen kuin se kysymys oli suoraan edessä. Missä vaiheessa olisi pitänyt jaksaa antaa itselleen anteeksi jaksamattomuus ja pyytää kädestä pitäen auttamaan ja taluttamaan avun luokse. Kaikki tapahtuu vauhdilla ja sitä vauhtia ei ole osannut pysäyttää. Nyt se seinä tuli vastaan. Nyt sinne pohjalle valuttiin ja vauhdilla. Nyt tuli se stoppi jota en edes osannut haluamalla haluta. Vaikeaa se olisi ollutkin koska en tiennyt olevani niin loppu. Vaikka kuinka itkin ja huusin loppuunpalamista, en huutanut sitä itselleni tarpeeksi kovaa. En osannut myöntyä itselleni ja aiemmalle, häveten sitä mitä itsestäni ajattelin. Kaikki sanat tarttui kurkkuun.

Edelleen hoen miksi niin kävi? Miksi joku itsessåni antaa vallan päättää asioita joista en ole tietoinen? Kaikkien tapahtumien ketjuna ja kaaoksena siinä makasin. Minä itse ja tuho. Miksi se meni niin pitkålle? Avunhuuto joka kuultiin. Kuikna kauas se kuului? Kuulinko sen vihdoin itse ja ymmärsinkö oikein? Olenko nyt varmempi? Olenko nyt valmiimpi? Olenko nyt yhtään sen enempää kun se meni jo niin pitkälle? Parannunko tästä kokaan? Jäänkö omien pelkojeni vangiksi aina vaan syvemmälle? Annanko itselleni anteeksi kuitenkaan niin helposti kuin muille? Haluanko edes antaa itselleni anteeksi? Miksi piti niin syvälle mennä? Ensimmäistä kertaa ajauduin ajattelemaan sitä ja itseäni siinä tilanteessa. Se tilanne huusi mulle takaisin ja huusin vain kovempaa ja kovempaa ja kovempaa. Pyysin sitä loppumaan. Pyysin että edes hetken tulisi rauha oman itseni sisällä. Mitä päässäni enää liikkui? Ajatus tyhjiöstä johon jään kellumaan. Avaruuden painottomuuden tuntemukset ja hiljaisuus. Hiljaisuus. Helpotus. Helpottiko? Ei. Ymmärsinkö? En vielä. Auttoiko se? Ei. Ymmärsinkö vieläkään oikein? En varman. Kuulinko sen huudon kaiken kaaoksen ja mylleryksen seasta? En luultavasti. Sainko todellisen avun? Aika sen näyttää?

Mihin nyt elämä vie eteenpäin? Parannunko koskaan? Saanko rauhan sisäisesti? Saanko vain olla? Saanko olla sairas ja silti ansaita sen uuden mahdollisuuden elämään? Saanko hymyillä vielä kaiken tämän jälkeen? Saanko tuntea hyvää oloa ilman että tarvitsee muistaa kuinka pohjalla täytyy käydä? Annanko ikinä itselleni anteeksi? Vieläkin osa minussa haluaa luovuttaa. Osa haluaa vaan päästää irti. Päästää irti kaikesta. Haluaisin antaa itselleni senkin vielä anteeksi, joku päivä. Se päivä ei ollut vielä tänään.

anna anteeksi (15.1)

Anna anteeksi äiti etten jaksa enää. Anna anteeksi kaikki pahat sanat mitä sanoin. Anna anteeksi etten ollut enää tarpeeksi vahva uskoakseni. Anna anteeksi etten voinut enää. Rakastan sinua, parempaa äitiä en olisi voinut saada. Anna anteeksi etten pystynyt sanomaan enää. Anna anteeksi isi etten sanonut sinulle aina riidan jälkeen että se tuntui pahalta. Anna anteeksi etten halunnut mitään pahaa tapahtuvan. Olen saanut kunnian olla sinun isin tyttö. Kiitos rttä sain olla lapsesi. Kiitos rakkaat vahemmat, en olisi voinut koskaan parempia vanhempia saada. Antakaa anteeksi heikkouteni mitä en aina osannut sanoa vaan piilotin sen.
Anna anteeksi rakas siskoni etten ollut yhtä vahva kuin sinä. Anna anteeksi etten voinut olla kuin sinä. Anna anteeksi kaikki lapselliset riidat. Anna anteeksi kaikki ne pahat teot. Olet ollut enemmän kuin sisko. Olit äiti kun sitä kaipasin. Olit se kenelle sain huutaa. Olit se tuki kun tuntui ettei lapsuus ole helppoa. Olet ollut paras sisko mitå kukaan voi tässä maailmassa saada. Olet ollut enemmän sisko minulle vuosien aikana mitä olet ollut ennen. Silloinkin puolustit minua kun joku minua kiusasi. Olit enemmän kun olen koskaan sanonut snun olevan. Olet ollut rakkainta osa ,erhettäni vaikkemme aina ymmärtäneet toisiamme. Rakas sisko, en koskaan halunnut tuottaa sinulle kyyneleitä. Anna anteeksi etten osannut enää sanoa miten asiat ovat. Kiitos että sain sinut elämääni.
Anna anteeksi Sini etten koskaan saanut sinuun tutustua. Olet samaa lihaa ja verta mutten koskaan tuntenut sinua siskokseni.
Anna anteeksi Duplo että sinut hylkäsin. Tiedän että sinulla rakas karvapalloseni tulee olemaan hyvä loppu elämä. Tiedän että sinusta pidetään hyvää huolta ja sinua rakastetaan silloin kun enää anna sinulle rakkauttani. Olit tärkeä ja minun lapseni. Olit enemmänkin minulle kuin vain koira. Olit elämäni kumppani, se joka ei koskaan minua jättänyt.

Antakaa anteeksi rakaat ystävät etteivät voimani enää riittänee. Antakaa anteeksi etten saanut enää sanotuksi sitä kuinka pahalta tuntuu. Antakaa anteeksi jos joskus teitä loukkasin. Antakaa anteeksi etten enää pystynyt. Antakaa anteeksi se mitä olen tehnyt.
Anna anteeksi elämäni rakkaus kun sinua satutin. Anna anteeksi kaikki ne sanat ja teot jolla sinua löin. Anna anteeksi kaikki ne riidat ja kyyneleet. Anna anteeksi kaikki se miksi kaikki päättyi näin. Anna anteeksi etten osannut sinua enempää rakastaa. Anna anteeksi että jouduit kaiken tämän kokemaan. Anna anteeksi etten voinut olla enempää. Anna anteeksi että sinulle tein pahaa. Anna anteeksi kaikki se miksi minua opit jo vihaamaan. Annan sinulle anteeksi kaiken enkä enää kanna pahoja ajatuksiani mukana. Anna anteeksi etten enää osannut enempää. Anna anteeksi kaikki ne asiat mitkä jäivät kesken. Anna anteeksi etten osannut enää olla sinun. Anna anteeksi minulle kaikki kun minua ei enää täällä ole. Anna anteeksi että jätin sinut kun enää muuta osannut. Anna anteeksi etten osannut sanoa kuinka paljon sinua rakastan. Anna anteeksi etten enää pystynyt. Anna anteeksi kun vaadin liikaa vaikkei koskaan se ollut tarkoitukseni. Anna anteeksi jos jätän jälkeeni arvet joita et osaa korjata. Anna anteeksi etten saanut olla kanssasi elämäni loppuun asti. Anna anteeksi etten osannut enempää. Anna anteeksi kaikki se mitä jätin tekemättä. Rakastan sinua ikuisesti enemmän kuin ketään koskaan. Halusin olla kaikkesi. Halusin olla kanssasi koko loppuelämäni. Hsludin kasvaa kanssasi yhteen niin ettei meitä olisi koskaan mikään erottanut. Halusin saada kaiken kanssasi. Jakaa ilot ja surut ja oppia tuntemaan sinut niin että osaisin lopettaa lauseesi. Halusin olla enemmän kuin mitä koskaan saimme olla. Halusin saada niin paljon mitä ei koskaan saatu. Anna anteeksi ettemme voineet olla sitä. Halusin sinut kokonaan kaikkine vikoineen ja kaikki ne parhaat asiat mitä olen keltään saanut. Annan anteeksi että satutit minua. Annan anteeksi kaiken että saan rauhan. Anna anteeksi että olin itsekäs enkä osannut ajatella aina sinua ensimmäisenä. Anna anteeksi että tiemme päättyi. Halusin saada kaiken mutten enää osannut. Anna anteeksi vain siksi että sanon kuinka paljon sinua rakastan. Rakastan sinua aina. Petri, olit parasta mitä elämääni sain. Paras kumppani ja rakastaja. Anna anteeksi. Rakastan sinua vielä kaiken jälkeen eikä se koskaan muuttunut. Olit kaikki se mitä olin toivonut. Olit enemmän. Sait minut uskomaan ja toivomaan. Annoit minulle enemmän viisautta kuin koskaan olen puolisoltani saanut. Anna anteeksi etten antanut asioiden mennä enää omalla painollaan. Halusin vain rakastaa sinua kunnes en enää osannut olla oma itseni. Ytritin todella. Halusin jaksaa. Halusin enemmän kuin osasin antaa. Halusin olla koko maailmasi ja parantaa kaikki ne menneisyyden haavat. En osannut enää. En osannut enää sanoa omia vikojani ääneen vaikka aina ne tiesin. Anna anteeksi että jätin kaiken viime tippaan. Anteeksi kaikki se paha mitä annoin sinun kokea. Haluan sanoa sinulle yhä uudelleen kaiken sen mitä jäi sanomatta. Kaikki menneisyys kanssasi oli välillä rankkaa alamäkeä ja ylämäkeä, mutta silti sain kokea kanssasi ihanimmat hetket elämästäni. Kaikki mitä koimme yhdessä oli kokemisen arvoista. Kadun toukokuussa aiheutunutta pahaa. Toivon että annat minulle anteeksi. En kadu kuin sitä enemmän kuin mitään meidänyhteisen hyvän aikana tapahtunutta. Anna anteeksi kun kadun kaikkea sitä mitä en saanut kanssasi kokea. Kaikki se mitä koimme oli ihanaa ja parasta aikaa elämässäni. Sain kanssasi asunnon mitä olin aina toivonut. Sain kokea sinun kanssasi sen mitä on olla avopuoliso, lähes tasavertainen kanssasi. Kiitos kaikesta mitä annoit minulle. Kiitos kaikesta mitä sinulta opin. Kiitos että rakastit minua. Vaikka varmasti sen täytyi olla vaikeaa kaikkien vikojeni kanssa. Kiitos että sain sinulta elämääni asioita joita en olisi aiemmin voinut kuvitellakaan saavani. Kiitos kaikesta ihanasta. Olit minulle enemmän kuin poikaystävä ja puoliso. Halusin sinusta parhaan ystäväni jota osan aikaa osasit olla. Anteeksi etten aina osannut puhua kanssasi. Olit minulle se kenelle halusin kaiken jakaa vaikken aina jaksanut. Halusin olla enemmän sinulle mitä olin. Halusin saada sinut ja sen elämän josta joskus puhuimme. Halusin sen perheen. Mutta ennen sitä halusin kokea kanssasi maailman ja saada nuoruutemme elettyä loppuun. Halusin saavuttaa paljon enemmän. Tiedän että haluan paljon ja näissä haaveissa halusin elää. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja haluan sinun saavuttavan elämässä kaiken sen mitä en enää osannut antaa. Olen pahoillani etten sanonut näitä asioita sinulle aiemmin. Haluan sonulle vain kaikkea hyvää. Haluan sinulle hyvän loppu elämän ilman katkeruutta. Halaun sinun pääsevän kaikesta yli.haluan sinulle vain sen kaiken mitä ansaitset. Ymmärrä minua nyt kun en enää osaa ja jaksa.

Tämä ei ole ollut helppoa ja teille se ei tule helppoa olemaan. Olen pahoillani etten sanonut mitään koskaan tarpeeksi ajoissa enkä osannut pyytää pakottavaa apua. Tämä ei ollut helppoa minullekaan. Jätän jälkeeni vihaa ja katkeruutta ja ymmärtämyyttä. Jätän jälkeeni surua. En halunnut olla näin itsekäs. En halunnut joutua tänän pisteeseen, mutta nyt se on liian myähäistä anteeksi niile joille en omia sanojani antanut.