Back to back

Taas tässä ollaan ja ihmetellään miten ihminen ja ihmismieli saadaan solmuun. Tunnen arvottomuutta tunnen pelkoa, itseinhoa ja lohduttomuutta. Kaikki ne tunteet joiden takia voisin olla olematta. Tunteet mitä ei pysäytä kun ei nuku eikä syö. Liian väsynyt taas kaikkeen ja yrittää repiä itsestään irti sen että jaksa avain huomiseen. Huominen ja vielä viikko. Päästäänkö sitten irti. Annanko kaiken olla ja onko olo yhtään parempi sen jälkeen? Haluan vain pois. Haluan vain kainaloon ja saada edes hetkeksi kaiken pois päältä. Sain vasta sen hetken ja nautin. Sain sen mitä halusin. Ja nyt jo on jo se kamala kaipuu ja todellisuus tajuta se että taas se on jotain mitä en voi saada. Haluan vain taas saaman syliin ja kainaloon. Haluan saada sen pienen hetken. Mutta haluan sen pysyvästi. Mitä helvettiä mä teen itseni kanssa?

Tunteiden haluttomuutta

Tunteet on yllättävän syvältä. Ne tekee kaiken mahdottomaksi. Ne pistää pään sekaisin kun tunne sanoo enemmän kuin järki. On ihania hetkiä jotka muuttuvat tunteiden vallassa jälkikäteen myös painajaiseksi. Haluat tuntea ja tehdä tunteella mutta tunteet ohjaa aina siihen paikkaan missä ihmetellään sitten että mites tässä nyt taas näin pääsi käymään. Tunteet ohjaa jokaista tekemistä ja jokaista sanaa. Ne tulee suoraan sydämestä. Haluaisin enemmän järjellä ohjata tätä kaikkea. Taas miettiessä miksi pitää löytää elämäänsä sellaisia ihmisiä joiden kanssa ei tunteilla pärjää. Tunnet liikaa tai tunnet liian vähän. Haluan löytää sen ihmisen jonka kanssa pärjään näiden tunteiden vallassa. Olla rauhassa ja onnellinen. Antaa niille hyville tunteille ja tuntemuksille enemmän tilaa. Haluan jättää kaiken vaikeuden näiden ajatusten ja tunteiden kanssa.Vellominen saisi muuttua vain siihen euforiaan. Aina ihastun vääriin ihmisiin. Viikko menee onnesta soikeana ja taas palataan hyvien, ihanien tunteiden jälkeen siihen samaan vanhaan paskaan  kaavaan. Miettimään mitä helvetin järkeä on tuntea ja antaa tunteille tilaa. Taas luulin löytäväni sen mitä haluan. Ja taas tulee uusi ihminen jonka kanssa toivoo löytävänsä sen saman tunteen. Korvaako toisella sen edellisen menetetyn ihastuksen ja yrittää vain saada tunteet järjen kanssa samalle linjalle. Kaikki menee liian vaikeaksi ja monimutkaiseksi kun on näin tunteellinen. Alkaa varjostamaan ne tutut vanhat mustat pilvet horisontissa ja tulee niitä mietteitä mitä haluan kieltää. Liian väsynyt taas siihen että tunteella annan kaiken mennä ja tunteen ohjata. Mielummin mullan alle tunteettomasti kun ei nukkumisesta taas näiden tunnemaailman ihmeellisten ajatusten kanssa tule yhtään mitään. 

Rauhassa

Kun vihdoin annoin kaiken tulla ulos löysin rauhan. Kun vihdoin opin mitä on olla itsekäs ja kertoa sen mitä ajattelen. Kaiken sisäisen kamppailun jälkeen vain löysin sen rauhallisen hetken ja mielen. Kaikki on sanottu ja kaikki on tehty. Olen tässä ja nyt ja hetkellisesti levollinen. Mitä opin täs vai opinko vieläkään mitään? Mikään ei ollut sen ihmisen arvoista mitä sen eteen tein. Olen liian kiltti, liian sinisilmäinen, liian rakastavainen, liian haavoittuva. Olen kaikkea sitä mitä aina olen ollutkin ja se yksi ihminen sai minusta sen ulos. Se ei ole hävinnyt mihinkään mitä minä olen. Olen kaikkea tätä herkkyyttä, kaikkea tätä tunteellisuutta ja ennen kaikkea tämä olen minä. Vaikka aikaa siinä meni ja tuhlatulta ajalta se ajoittain tuntuu, löysin tällä matkalla osan sitä mitä luulin menettäneeni iäksi. Luulin tuuri minusta ole rakastamaan enää ketään ja luulin etten enää vain osaa antaa itsestäni vähän vielä enemmän. Joku päivä toivon löytäväni vielä sen ihmisen joka kaiken tämän ansaitsee ja osaa vaalia sitä rakkautta mitä minulla on annettavana. Olen tässä ja nyt. Taas elämäni muutospisteessä ja käännekohdassa ja toivon että kaikesta taas selviän. Tiedän mihin pystyn ja osaan sen nähdä nyt uusin silmin. Ehkä opin sen etten olekaan niin kaukana siitä missä haluan olla. Olen minä, kaikkine näine ajatuksineen ja menossa eteenpäin. Saavuttamassa vielä jotain suurempaa. Se ei auta odottaa rakkautta vaan on rakastuttava yhä uudelleen ja uudelleen. Löydettävä oma rakkaus ja kohdistettava se niin että huomaa siinä menevän lopun ikää. Optimistisuus saa kasvaa matkalla, saa kasvaa minussa. Olen sen ansainnut ja ansainnut tulla rakastetuksi tälläisenään.

Confused

Ei ole mitään tapaa saada ajatuksia käännettyä suoraksi. Kun huomaa yhden ajanjakson vain päättyneen elämässä ja hyväksyy asiat sellaisenaan tulee tilaa kaikelle uudelle. Kaikki tuoksuu erilaiselta, kaikkialla on kirkkaampaa ja jokaisen nurkan takana odottaa mahdollisuus. Heitin kaikki vanhat ajatukset sinne minne ne kuuluikin. Menneisyyteen. Hautaisin oman itseni niiden alle vielä joskus muuten vain uudelleen ja uudelleen. On tehtävä tilaa tulevaisuudelle. Annoin mennä, päästin irti ja heittäydyin. Suoriuduin paremmin kuin hyvin ja paremmin varmaan kuin kukaan odotti. Tuli hetkellinen juhla, riemu ja hymy. Kunnes mieleni taas täyttää todellisuus. Jotain taas pitäisi tehdä ja suorittaa enkä saa nauttia siitä mitä on. En saa nauttia täs ja nyt vaan täytyy alkaa pakottamaan itsensä taas eteenpäin. Kerrankin kun haluan vain tämän hetken ja tämän olon saan käännettyä sen siihen että pakokauhulla odotan huomista ja pelkään hetken olevan ohi. Joku perkele ohjaa taas nappuloistaan siihen suuntaan mihin en halua. Pistää kurkottamaan mielenperukoilla sinne minne en halua. Pakokauhun vallatessa mieltä yritän löytää sitä hetkellistä tyyssijaa ja tyhjyyttä mihin olen välillä päässyt. Tiedän että haluan enemmän ja haluan tuntea. Mutta todellisuus on liian karua. Kaikesta rosoisesta tulee teräväreuanisempaa vaikka olen jo siellä mihin halusin. Lle. Päässyt jo pidemmälle kuin odotin. En voi tarttua hetkeen enkä voi sulkea silmiä siltä mitä on edessä. Tiedän että tapan itsestäni osan kun teen sen päätöksen mitä mietin. Kadun sitä jos sen teen. Yksittäiset sanat juoksee mielessä. Teen taas asioita monimutkaisia niinkuin aina. Mietin otanko sen riskin. Katoanko vain tämän illan hämmennykseen ja teen siitä kaikesta hyvästä olosta lopun yhdellä viestillä. Vai teenkö sen huomenna? Olenko yhtä sekaisin vielä huomenna vai vielä enemmän? Tuleeko tästä hämmennyksestä tässä elämässä ikinä loppua?

Näitä hetkiä

Taas on se aika illasta kun vaan tekee mieli vuodattaa sydäntään. Niitä hetkiä kun haluat huutaa sydämesi pohjasta "rakastan sua". Minussa on uusia esteitä mitä en tunnista jotka estää sen tekemästä. Vaikka satutit, vaikka mitä paskaa annat minun kokea, ainut asia mitä haluan sinulle sanoa on se mitä tunnen sinua kohtaan. Vaikka kaikki maailman vaikeudet seisovat meidän välissä haluan vain olla kanssasi ja yrittää olla onnellinen. Sinä teet minusta kokonaisen sinä saat minusta irti sen mitä olen. Sinä valaiset päivät ja yhä uudelleen saat jalat altani. Sinun vieressä haluan nukkua yöni ja tuntea turvaa. Sinun viereesi haluan jäädä. Sinun kanssa on se hetki josta aina haaveilin. Kukaan ei saa tuntemaan minua näin vaikka haluaisin. Sinun vierelläsi olen siinä missä haluan olla ja sinuun haluan uudelleen rakastua. Sinussa on sitä jotain mitä muut ei vaan nää. Sinun kanssasi olen enemmän kuin osaa olla. Sinä ja sinä ja sinä teet minusta onnellisen ja toivon että sen ymmärrät. Näinä hetkinä haluaisin vain käpertyä viereesi ja kuiskata tunteeni. Et tiedä miten paljon vuoksesi itken ja kärsin ja silti sinä olet se mitä minä tahdon. Tunne sinusta ja meistä tekee näistä hetkistä sen että olisin onnellinen. Anna aikaa ja anna tilaa. Minä ymmärrän. Älä työnnä minua pois. Sinua minä rakastan ja tiedän nyt vihdoin miksi.

Eteenpäin

Mun piti pitkään miettiä mitä sanoin viimeksi. Se olo ei ole hävinnyt vieläkään. Onko se sitten kyse siitä että sai tyhjyyden ja tunsi sen. Tuntee vieläkin. Onko se kun saa asian päätökseen? Onko se sitä että hetkellisesti mielen valtaa kummallinen rauhallisuus? Mistä se tuli? Onko tämä niitä hetkiä kun löytää elämässään yhdelle hetkelle sen päätepysäkin? Onko tässä se hetki kun voin miettiä että tämä oli pääsepysäkki ja nyt voin mennä seuraavassa askeleessa oikeasti eteenpäin? Vai mikä välivaihe valtaa mielen? Onko tämä niitä hetkiä kun ei tiedä mihin suuntaan kääntyä ja jää vain sanattomaksi? Missä vaiheessa tämä kaikki hetkellinen tyhjyys loppuu ja muuttuu sekasorroksi? Hyvin ihmeellisin mielin ei pysty miettimään oikein mitään. Teinkö jotain ja teinkö jotain väärin? Olinko oikeassa kaiken aikaa? Mitä ihmettä tapahtui? En vieläkään tiedä mitä uskoa ja en vieläkään tiedä mikä on totuus. En vieläkään osaa päättää missä kohtaa olen ja olenko jo menossa eteenpäin ennenkuin itse sen käsittelin? Mitä ihmettä tapahtui ja miten ihmeessä tähän päädyin? Mikä ihmeen eteenpäin? Oliko aika lopettaa näin hetkessä se taakse päin katsominen ja oikeasti uskoa parempaan huomiseen, heittäytyä siihen mukaan ja antaa mennä eteenpäin ilman suunnitelmia vai oliko tämä se suunnitelma kaiken aikaa? Kultaako aika vielä muistot ja tiedän jälkiviisaana mitä tämäkin kaikki merkitsi. Eteen taakse liike loppuu. Kaikki pysähtyy ja tässä olen. Enkä vieläkään tunne mitään. Vieläkään. Liikunko jo?

väsyneen ajatuksen juoksu

Väsyneenä toivoo että löytäisi sen off nappulan. Kääntää kaikki pois ja vain nukahtaa. Ylikierroksilla käyminen on raskainta kun et vaan voi pysäyttää sitä kierrettä millään. Et tiedä enää onko missään mitään järkeä. Kuuntelet yksin omia ajatuksia ja muodostat kaikesta kauhuskenaarioita sen sijaan että rauhoittuisit, toteasit kaikki on nyt tässä järjestyksessä etkä voi mitään muuta ja hymyssä suin laittaisit pään tyynyyn. Täytyy yrittää hokea että kaikki asiat tapahtuu ja kaikella on oma tarkoituksensa joka selviää ajan kanssa. Tämä tilanne on tässä ja nyt ja tästä katsotaan miten se kehittyy. Paniikki valtaa mielen taas uudelleen ja et pysty tekemään mitään. Hengitys on vain pinnallista ja huomaat kuinka takahampaat pureutuvat yhteen ja rintaa alkaa puristaa. Päässä ei enää tunnu virtaavan veri ja tuntuu kuin ohimoilla sykkii. Onko tämä stressi vai se todellinen paniikki? Onko tämä niitä hetkiä kun saatan vain vajota lattialle ja en pysty pysäyttämään enää mitään. Onko tämä niitä hetkiä että kroppa huutaa enemmän lepoa? Miksi vain hoen että tästä ei tule hevonhelvettiä? Miksi pitää ajaa itsensä näin väsyneeseen tilaan.. Paha mieli valtaa. Paniikin tilalle tulee se surkea olo että haluat laittaa silmät kiinni ja antaa kyyneleiden valua. Näitä hetkiä kun haluat vain päästä syliin ja saisit kaiken suljettua pois. Ikinä ei saisi tottua siihen että joku on siinä vieressä ja ottaa näinä hetkinä kädestä kiinni. Enää en pysty tekemään mitään. Pakko yrittää odottaa että uni tulee ja asiat muuttuisi.