alaston

Mulle iski alaston olo. Ihan vain siitä, ettei tiedä kehen ympärillään voi luottaa. Kaveripiirissä alkaa ole jo jos jonkinlaista soutajaa. Yksi soutaa ja huopaa, toinen soutaa ja riuhtoo, kolmas tekee mitä tahansa, kunhan mennnään suoraan ja neljäs yrittää sen saatanan paatin kaataa.

Esimerkillisiä tapauksia alkoi yhtäkkiä tupsahdella joka puolelta, kun tuli entisen siipan kanssa ero. Olipa jos jonkinlaista tarinaa lähtenyt liikkeelle ja kantautui myös omiin korviin. Eipä siitä osannut alkuun niin välittää, kunnes tilanne meni ihan käsittämättömäksi ja siitä metelin nostin. Sen jälkeen iski hetken hiljaisuus kunnes taas jälleen huomaa, että ei se ihan sittenkään mennyt niin.

Läheisimmistä kavereiporukasta on enää jäljellä ne yksittäiset. Ei enää porukkaa, ei enää puhetta. Kuinka helppoa se olisikin jos voisi vain luottaa vielä itseensä että niin menisi tekemään. Kuinka se tuntuukaan niin hienolta havaita, että se kaikki ystävyys mitä ihmisiin panostaa, alkaa muuttua käyttökelvottomaksi sekajäte-kertakäyttö paskaksi.

Kuinka hienoa on tuntea itsensä niin tärkeäksi, että ihan vaan mun asioista mennään joka paikkaan puhumaan. Kuinka hienolta se tuntuukaan, kun kuulee mitä villeimpiä tarinoita tapahtuneen. Kuinka hienoa se onkaan, kun yhtäkkiä huomaa, miksi niitä asioita edes kysytään suoraan.

Mun soppaan, mun ihan ikiomaan soppaan, alkaa ilmestymään kaiken sortin lusikoita. Nää ihmiset sais jo ymmärtää, että mun soppaan mahtuu vain se yksi lusikka, joka on mun oma. Mun soppa, mun lusikka. Soppaa on keittämässä pohjaan, sellaisia ihmisiä, joita en päästäisi enää samaan pöytään syömään.

Ihmisillä on jotenkin tuntunut nyt olevan liian vähän omaa elämää, kun toisten ihmisten elämästä pitää alkaa jo sitä sisältöä hakemaan. Ihmisillä on niin pieni käsitys siitä, mitä se luottamus ylipäätään tarkottaa. Ihmisillä ei ole pienintäkään hajua siitä, että mä saan sen kuitenkin kuulla. Kaikessa naivisuudessa haluaisin olla jo kuulematta. Ihmisillä alkaa olla kumma käsitys siitä, mitä mä ylipäätään haluan mun läheisiltä. Ihmisillä on liikaa aikaa puhua ihan täyttä paskaa.

Joka kerta kun tällästä on tullut viimeisinä kuukausina ilmi, niin on tullut hienosti päätettyä kuinka kaikki ihmiset saa jäädä tästä mun elämästä ulkopuolelle, ennen kuin osaa oikeasti sanoa, missä se mätä omena on. Ja joka ikinen kerta, mut on saatu sokeasti vakuutettua siitä, että kukaan ei ole ollut SE syypää. Joka ikinen kerta palataan taas siihen samaan lähtökohtaan. Joka ikinen kerta mennään taas samaan tuttuun malliin. Ja taas ollaan siinä, että sekoitellaan sitä palanutta soppaa liedellä.

Jos vaikka tekisi nyt uudelleen sen päätöksen, jos se ehkä pitäisi. Ettei tarvitse pakata laukkuja autooon ja rottaa kainaloon. Suuntana on muuten tiedossa "sinne helvetin pitkälle".

avuttomin

Hävettää, vituttaa, kiukuttaa. Nyt alkaa olla taas sellanen olo, että on niin valmis vaan lähtemään. Ottaisi lennon vaikka Ouluun ja jäisi mupen kanssa sinne ihmettelemään vähän maailmaa ja sen menoa. Hyvällä lykyllä näkisi jotain revontulen tapaisia.

Kaameasta maanantaista kun pääsi eroo, seuraavaksi tuli vain vituttava tiistai.

Neljä viikkoa ilman autoa alkaa olla jo ihan sama asia kun olisi vetänyt itsensä pakko paitaan ja purrut kädet irti. Kädetön, jälkeenpäin jalaton ja lopulta päätön. Ei vaan osaa hahmottaa elämään ilman sitä ihanaa kulkinetta (toisin sanoen jatketta). Iskee täysi avuttomuus, turhautuneisuus ja näin hädässä en ole ollut aikoihin.

Joudun soittamaan, lainaamaan, ruinaamaan, kinuamaan ja käyttämään hyväksi kaikkia niitä joilla se kulkine toimii: "Avuton täällä taas moi. Mitäs olit puuhailemassa? Heitätkö mut keskustaan?". Ei näin.

Onhan se hienoa olla välillä se neito pulassa ja pyytää jotain mies puolista käymään kylässä sen ison kiviporan kanssa, että saa tavarat vihdoinkin paikoilleen. Onhan se hienoa, kun on joku pitkä mies kylässä ja laittaa ne maljakot ja asiat sinne ylös hyllyille, ettei tarvitse kääpiön kiipeillä huterilla jakkaroilla. Onhan se helppoa, että saa olla koko ajan kännissä muiden kyydissä ja aiheuttaa säpinää. Onhan sekin vielä hyvää, että ainakin joku soittaa ja kysyy joko sinne neljän seinän sisälle hajoaa? Ja sitten vielä ihan kaiken päälle se on hienoa, kun saa miehen kotiovelle asti hakemaan autolla.

Ehkä siihen jäi ne kaikki hyvät puolet.

Huonoista puolista en jaksa edes tehdä sen pidempää listaa. Nyt mä haluan vain mun auton takaisin, että voisi edes kuvitella elävänsä omaa elämää.

Peeeeerjantai

Luojan kiitos on jo perjantai. Eipä siihen voi oikein kauheasti lisätä.

Elämäni mies.

Tämä rakas pikku koira on nyt elämäni mies. Mitä kaikkea elämäni mies vaatii? Rakkautta, hellyyttä, huomiota, ruokaa, kylmää vettä kuppiin, paljon rapsutuksia ja halauksia. Välillä pitää ottaa kuria ja matsia, ettei kaikkea saa pistää paskaksi. Kaiken tämän päättelyn jälkeen olen todennut että tämä mies on ja pysyy. Se on elämäni tärkein mies ja elämäni rakkaus.

Yksin asumisen ihastus ja vihastus

Kävin tossa jokunen yö sitten ABC:lla ostamssa makkaraa leivän päälle. Totesin, että ABC on paska paikka käydä yöllä kaupassa. Siellä myydään vaan perhekoon pakkauksia, oli kyseessä sitten se vitun hammastahna tai makkarapaketti. Siinä hetkessä siellä sen huoltoaseman hyllyjä selaillessa, toivoin ja rukoilin, että olisin voinut olla lähikaupassa valitsemassa pirkka tuotteita. Pirkka on selvästi suunniteltu tälläsille yksinoleville ihmisille. Pirkka rocks!

Yksin asumisessa on ollut kivaa se, ettei tarvitse siivota muiden sotkuja (paitsi sen rotan, joka tuhoaa sanomalehdet paperi silpuksi). Saa jättää ne tiskit sinne lavuaariin haisemaan yli viikoksi, koska ei jaksa itse välittää hajuhaitoista. Saa ihan itse määrätä kuinka kovalla huudattaa musiikkia, eikä tarvitse miettiä pitääkö antaa jonkun nukkua. Rotta nukkuu vaikka olisi mikä mökä. Jos jotain vielä positiivista, niin pyykki vuori pysyy aisoissa ja pyykkiä ei tarvitse pestä joka päivä. Ei tarvitse pyykätä kun omia sotkemia vaatteitaa. Vaatekaapissakin on tilaa niin paljon, ettei enää tiedä mitä sinne laittaisi.

Katselin kauhulla keittiön kaappeja ja totesin, että ensimmäistä kertaa tässä elämässä katson tyhjiä hyllyjä. Ei ollut laseja, mukeja tai lautasia yhtään niin paljon kuin mihin on tottunut. Tuli kankea olo, kun miettii "joutuvansa" taas Ikean helvetin pyörteisiin. Sieltä aina tarttuu mukaan kaikki, mitä ei tarvitse ja unohtuu se mitä meni ostamaan. Tosin Ikean kohdalla asiat on ennallaan, edelleen maksan ihan itse kaiken mitä sieltä ostan (äitiä ei lasketa).

Kukaan ei enää pese ikkunoita tai lattioita, enkä itse halua edes opetella. Tai no, lattiat osaan pestä kahvilla, maidolla, mehulla tai millä tahansa nestemäisellä mitä käteen sattuu. Kiukuttelen paskaisten ikkunoiden takana ja kiroilen kun ei ne peseydy millään, vaikka ulkona sataa. Lopulta olen päätynyt siihen ratkaisuun, että käännän sälekaihtimet kiinni ja istun pimeässä, parempi sekin.

Vihastuttaa kun yhtäkkiä huomaa istuvansa yksin kotona ja odottaa että ovi käy, vaikka ketään ei ole tulossa. Sillon kun rotta meuhkaa eteisessä, on pakko mennä tirkistelemään ovisilmästä, jos joku vahingossa olisikin eksynyt ovelle. Ja taas kerran ei.

Kaikki pyhät ja helvetin merkkipäivätkin pitää viettää yksin. JOO, myönnän, en ollut yksin. Ystävänpäivänä olin vaan kännissä poikien kanssa. Parempi vaihtoehto sekin, kun istuksia yksin kotona. Naisten päivänä yhtäkkiä soi puhelin: "mitä me syödään tänään, pitääkö tuoda kukkia?". Vastaukseni oli selkeä, no sitä mitä jääkaapista löytyy, kelpaako makarooni ja lihapullat. Ja ilman kukkia ei ole tulemista Einespaskaa! Näytti se kelpaavan. Ja kukat on kivoja vieläkin.

Kaikessa kaaoksen harmoniassa pakkailin viimeisiä tavaroita laatikoihin ja vähän jäi tyhjä olo. Toisaalta, siinä omassa kaaoksessa ja sen kaikissa harmonisissa piirteissä alkoi melkein hymyillyttämään ja totesin ääneen: täällä mä olen koti. Ja tänne mä jäin. Minä, kaaos ja rotta.

nyt kävi näin

HUPS. Se meni ja teki sen. Rikkoen kaikkia periaatteita mitä se on kerännyt raivolla parin vuoden ajan. Tekee tiukkaa hyväksyä. Helvetti soikoon.

Noniin, nyt se on liittynyt sinne vitun naama kirjaan. Kauan siinä kestikin. Vieläkään ei yhtään kaveria (liityin puoli tuntia sitten). Katotaan mitä tästä tulee näin väsyneenä ylipäätään.

Ihastukaa ihmiset uudellen, se mulkku teki sen.

oi ihana penari

On vitun hienoa omistaa auto. Varsinkin kun se on kalliimpi kun naapureilla. Tai jopa niin kallis että mun kaikkien köyhien naapureiden autot yhteensä ei ole yhtä kallis kun mun auto.

Penarissa on sitä hienoa, että sen EI pitäisi koskaan hajota. No helvetti ja vittu toisin kävi. Siitä paskasta on nyt puolen vuoden aikana hajonnut ne kaikista kalleimmat osat (moottori ei voi hajota, kun sitä ei ole).

Mä olen tällä hetkellä vetänyt ranteet niin moneen kertaan auki, että melkein olen valmis menemään ostamaan jonkun vitun fiat pandan. Se on ikuinen, vaikka ruostuu puhki niin että kone putoaa pellin alta kokonaan.

Avautumista aiheesta voi lisää tiedustella numerosta...