Mä haluun oppii sut (ja pitää sut menneisyydessä)

Tuli mieleen se yks menneisyyden haamu yhdestä biisistä. Sit tuli yks toinen juttu josta se tuli mieleen. Yks vanha kirjoitus ja vielä taas yks biisi. Ja nyt mun on vaan taas pakko ravistaa päätä ja saada se ihminen pois mun mielestä. Mä en tiedä mitä mä tekisin jos se kävelis kadulla vastaan. Sanoisinko mitään vai vetäisinkö ylimielisen roolin? Mä oon kävellyt paikoissa joissa se vois tulla vastaan ja puoliksi pelonsekaisin tuntein kävellyt vaan ja päättänyt että tää ei oo se päivä kun törmätään. Mulla on erilaiset syyt pelätä sen näkemistä kun mitä esimerkiksi sen yhden väärän ja paskan vaiheen kanssa. Mä pelkään että mulla on vielä sitä ikävä ja mä en sitä haluaisi missään nimessä myöntää. Mulla on hyvä parisuhde jossa mä saan olla rikki. Mä saan olla oma itteni. Mä saan nyt kaikkia niitä asioita mitä mä halusin. Tietenkin paketoituna vähän erilaiseen pakettiin. Mutta silti. Mulla jäi jotain kesken. Muistan sen illan kun viimeisen kerran vahingossa nähtiin. Mä itkin. Mä olin kaikkia vitun liian sekavia tunteita yhdellä kertaa. Törmättiin jossain missä en edes olisi odottanut että törmätään. Sen biisin sanat mitä mä pyöritin ei kuitenkaan aivan täysin osu kuin osittain. Se kertoo mitä mä halusin olla sille toiselle. Korjata sen insinööripojan särjetyn sydämen. Olla jotain muuta mitä se on koskaan kohdannut. Olla sen iholla loppuun asti. Mä tuun surulliseksi että siinä kahden vuoden pyörityksessä mä vain särjin oman sydämen ja rikoin itseni pahasti. Nyt mä huomaan että mä välillä pelkään samaa. Mä oon viime aikoina ollut todella päättäväinen ja uskonut siihen että mä teen oikein. Ja yks hetki meinaa taas vesittää kaiken. Miks mun pitää alkaa kaivelee sit jotain vanhaa haavaa jonka laastaroin riittävän hyvin päästäkseni eteenpäin elämässä. Mä kaipaan edelleen jotain niitä vanhoja juttuja. Mun pitää vaan herätä tähän päivään ja ajatella tulevaisuutta. Yrittää alkaa suunnittelemaan sitä mitä on edessä, sellaisen ihmisen kanssa joka haluaa olla just mun kanssa.