Painetta

Mä elän sitä helvettiä uudelleen. Mä elän niitä kauheimpia hetkiä lapsuudesta uudelleen ja vaan aina uudelleen. Jään yksin ja ulkopuoliseksi. Tuntuu kuin hakattaisiin henkisesti vielä enemmän. Ja vielä pahemmin. Revin niitä haavoja yhä uudelleen auki ja sentti sentiltä syvemmältä. Mieli menee syvemmälle kuin koskaan aikaisemmin. Luulin että se kaikki on vaan sitä että mielessä pyörii vanhat pahat teot ja se tuska levitetään happona iholle. Havahduin ensimmäistä kertaa siihen että ymmärrän kuinka siihen vanhaan arpeen kaadetaan uudessa muodossa se sama paska. Mä koen sen helvetin uudessa tilassa ja ajassa. Se hetki on nyt. Hyväksi käyttö ja alistus. Alistetaan niin pitkään että ratkean ja annan periksi. Se pahoinpitely on ottanut uuden isännän. Se tuska on ottanut isomman voiman. Se isku siitä moittimisesta on saanut kätensä jatkoksi piiskan. Se paha olo on ottanut enemmän tilaa. Hukutan itseni syvemmälle siihen mitä en ansaitse. Se paska alkaa kiertää jo isompaa kehää joka kiristää ympäri kaulan. Se kaikki mitä vähättelin on tullut nyt kovempana vastaan. En osaa päästää kättäni irti vaan kahlitsen itseni siihen. Haluan uskoa että se loppuu ja muuttuu. Haluan että se menee ohi. Entä jos se jää? Mitä käy lopulta? Kuulen oikein ja tiedän ettei näin saisi olla. Haluan huutaa ja antaa sinun kokea sen tuskan jolla satutat. Haluan antaa takaisin yhtä tuloksia iskuja mitä itse väistelen. En halua enää kokea tätä pahaa oloa. En halua jäädä enää lapseksi valtasi alle. En halua että sinusta tulee isäni. Hakkaat jokaisella sanomattomalla sanalla. Jokaisella vähättelyllä rikotat kaiken sen mitä rakensin siitä mihin minut jätettiin yksin sirpaleina. Olin ehjempi kuin koskaan kunnes tulit ja loit vasten sen pahan olon mitä sisälläsi kumpuaa. Älä riko enempää vaan anna minun mennä että joskus uudelleen voin uskoa siihen että minulla on määränpää ja syy elää. Älä kiduta enää valheilla ja lupauksilla mitä et aio tai halua pitää. Älä enää satuta minua jättämällä minua itkemään yksin. Älä enää yritä jos et tunne sitä palavaa halua saada minut ehjäksi rinnallesi. Älä enää kulje elämässäni jos et tunne halua sinne läpikululle kuulua. Älä enää anna minun uskoa parempaan huomiseen jos tiedät ettei sitä ole. Älä enää yritä jos et halua. Älä anna minun kärsiä enempää jos et hyväksy sairauttani joka on jonkun muun aiheuttamaa. En voi parantua jos et halua minua auttaa. Ymmärretyksi tuleminen ei ole helppoa. Kukaan ei voi sitä vaatia. Jos en ole yrittämisen arvoinen jätä minut mielummin yksin. Anna minun parantua ja olla vielä kokonainen. Anna minulle mahdollisuus olla vielä oma itseni yksin jos sinä et voi enää rinnallani seistä. Anna minun toistaa itseäni niin että ymmärrän sen ensin itse. Kuule se sana ja anna sanojen tulla kuulluksi jotta minä saisin vielä sen elämän jo ja ansaitsen. Anna minulle mahdollisuus saada asiani järjestykseen. Ymmärrän jos se on liian raskasta olla kanssani. Anna se tehtävä takaisin minulle jos et siihen pysty enää. Anna elämäni takaisin. Älä lyö enää katkerilla sanoillasi. Anna minulle vihdoin anteeksi ja anna minulle vapauteni. Älä enää satuta tietämättömyydelläsi. Tee päätös ja annan anteeksi. Minäkin. Minä annoin jo sinulle anteeksi. Älä enää satuta lisää.

**ttu kun pitää olla vaan niin..!!

Suututtaa ja kovasti. Tunne on ihan oikea. Tunteenpurkaminen hankala. Ottaa päähän ja kiukuttaa. Ärsyttää ja raivostuttaa. Ja mitään et vaan pysty tekemään. Kaikesta tuleekin kauheeta paskaa ja raivareita. Ja sit kun olis ollut olevinaan joku hyväkin päivä niin se päättyy siihen kiukkuun. Joku kiulutti jo aamulla. Joku kiukutti vähän vähemmän päivällä ja nyt kun on se ihana ilta aika... Raivostuttaa eri asiat niin että tuntuu räjähdysalttiilta joka askeleella. Tekee mieli paiskoa tavaroita ja kiroilla niin että naapureitakin hirvittäisi. Ja mitään et pysty tekemään. Ainut mitä voi odottaa että aika menisi eteenpäin ja vituttaisi vähemmän. Sekään ei kyllä enää tahdo lohduttavan tippaakaan. Perkele. Tekee mieli vaan haistattaa kaikille vaikkei vika olekaan ehkä kaikissa. Perkele.

Kuinka kauan jaksan vielä

On ollut paljon niitä erittäin hyviä päiviä. On ollut niitäkin päiviä jolloin tuntuu että kaikki vain yksinkertaisesti menee pieleen. On jäänyt ajatus siitä miten täältä lähdetään. Kuinka raukkamaista tahansa sellainen poistuminen olisikaan silti se jälleen on tullut houkuttelemaan mieleen. Taas muistan ajan ja paikan. Taas muistan sen itkun ja tuskan. Nyt erona on se ettei se ajatus tunnu enää niin pahalta. Se on muuttanut muotoaan ja houkuttelee yksinkertaisuudellaan. Se kuiskaa ja sanoo kuinka helppoa se olisikin. Kuiskaa korvaan rauhaa ja helpotusta. Ensimmäistä kertaa se kuuluu niin selkeästi ettei se edes pelota. Mietin mitä sen jälkeen. Mietin sitä mitä haluan muiden luulevan kun se arkku makaa siinä. En saa sitä pois päästä. Se kertoo minulle siitä tahdosta mitä minä halusin ja miten minä maailmani näin ruosteena. Ruoste. Kai nämäkin murhaajan kädet etsivät päätä jota silittää ja tuntea maailman paino. Yritän. Todella yritän. Se ajatus ei katoa. Yritän selvittää maailmani siihen pisteeseen että taas jaksaisin ja pystyisin. Silti en usko yrittäväni tarpeeksi koska ajatus helposta lopusta on jo liian miellyttävä. Liikaa pusken asioita väärään suuntaan ja nään virheeni liian myöhään. Liikaa yritän olla kuin ajatusta ei olisikaan. Huonoja hetkiä joilloin itken että tämä on jo loppu. Olen itkenyt kaiken ulos ja jäänyt lopulta kesken itkun toteamaan että tästä pääsee irti. Kaikki on jo loppu ja ruosteisena edessä. Kaikki mitä jaksoin aina uskoa alkaa menettää viimeiset uskon ripeensä. En jäänyt kaiken kanssa yksin, mutta silti en halua sitä ajatusta enää muille jaksaa. Jakaa ja jaksaa. Kaiken se jo itketyn takia en jaksa enää alkaa itkemään. Kaiken sen minkä yritin kertoa muille huolimatta siitä miten se kaikki päättyi. Jään silti yksin siihen oloon ettei siihen mahdu enää muita. Tuntuu siltä kuin olisin päätökseni tehnyt. Mihin se minut vie ja missä on se loppu? Mihin asti jaksan vielä porskuttaa. Kuinka kauan vielä pystyn ja jaksan?