Epävarmuus on ihmisen syöpä

Ei tuohon otsikkoon enää voi paljoa muuta lisätä. Epävarmuus syö kaiken. Se tuhoaa kaiken. Se pilaa sen pienenkin ilon kun vähänkin alat epäilemään ja annat sille valtaa. Se tulee väkisin. Se elää soluissa ja vaikka kuinka sitä vastaan taistelee se vain iskee jostain nurkan takaa ja puhuu uudelleen. Muistuttaa olemassaolostaan aina juuri niinä hetkinä kun huomaat olevasi yksin ja mitään et voi tehdä. Kävelet ympyrää, huokailet ja miksi tähän sairauteen ei mikään auta. Se pysyy piilossa hetken ja tulee vain takaisin. Jos kerran tämän rikkaruohot olet antanut kasvaa se villiintyy. Se pysyy kitkettynä tietyn aikaa ja kun et huomaakaan; siinä se taas rehottaa. Epävarmuus tuo seuraavan kamalan sairauden: mustasukkaisuus. Mistä muusta sekään johtuu. On tervettä olla vähän mustasukkainen mutta tiedostaa se että mustasukkaisuus johtuu vain epävarmuudesta. Syövän toinen aste. Tai jo kolmas jos laskee että epävarmuutta johtaa kuitenkin vielä kaksinkertainen täydellinen ymmärrys että on epävarma. Mihin helvettiin tämän hukuttaa kun siitä haluaa eroon? Miksei se vaan pysy poissa juuri nyt? Tänään en sitä tarvitse, en sitä halua. Joku saisi antaa tähän maailman nopeimman lääkkeen juuri nyt. 

Happines happens

Mä olen ollut syvällä montun pohjalla miettimässä sitä elämän tarkoitusta ja ihmettelemässä kuinka elämässä kaikki voi olla vaan sitä alamäkeä. Milloin se alamäki päättyy ja miksi elämä koettelee. Kaikki koetukset tekee meistä sitä mitä me ollaan. Mihin me päädytään siitä mäestä on meistä itsestä kiinni. Löytääkö sen pienen onnenjyvän siitä mäestä vai ei. Opetteleeko elämään vähän vähemmällä? Oppiiko siitä matkasta sen mitä on tarkoitus? Onko siinä mitään järkeä. Mihin vaan sen kaiken olemattoman energian laittaa. On tullut mietittyä mitkä pienet asiat tekee onnelliseksi ja mitä se onni siinä kaikeasta on. Ymmärsin yhden pienen onnen asian. Saanut pitää siitä kiinni ja vaalia hiljaa omassa mielessä kuinka voi onnea tuoda yksinkertainen pieni asia; herätä aamulla kesken unen siihen että saat suukon ja se toinen sanoo heippa. Miten pienistä asioista onni voi olla kiinni. Ensin et sitä ymmärrä mutta toistojen myötä tunnet lopullisesti herättyä optimismia siitä että kaikki aamut voisi olla sellaisia. Pitkin päivää yhtäkkiä huomaat että hymyilet kun mietit sitä kukon kiekaisun aikaan tapahtunutta hellyyden osoitusta. Vai onko se hellyyden osoittamista? Mitä ikinä se onkaan se hyvänolon ja hetkellisen onnellisuuden tunne siitä pienestä hetkestä joka kantaa läpi paskemmankin päivän voi tehdä onnelliseksi. Onnellisuus on niitä pieniä asioita joihin pitää havahtua tämän kaiken muutoksen keskellä. Haluta sitä samaa jokaiselta aamulta. Huomata vielä että miten se tunne kasvaa kun korvia kuumottaa ja hymyn häivähdys käy kasvoilla. Olen saanut olla onnellinen tänään aamulla, viime viikolla, edellisellä. Toistojen myötä se hetken onnellisuus on kasvattanut sitä tunnetta minkä tunnen nyt omakseni. Minun onni on herätä siihen kerta toisensa jälkeen ja toivo siitä ettei se lopu on optimismia mitä löysin itsestäni pitkän ajan jälkeen. Halu olla se toinen joka saa sen kokea. Ihanampaa tunnetta en pysty edes pyytämään. Vain pieni asia aamuisin joka auttaa saamaan hymyn pysyvästi kasvoille. En voi haluta mitään enempää juuri nyt. Sain sen hetken onnellisuuden tähän päivään ja pidän siitä.