Kesän kuumaa vai kummaa

Monta iltaa olen istunut ja ihmetellyt. Miettinyt mikä niin mättää. Tässä paahtavasaa kuumuudessa on vaikea saada ajatusta kiinni. Vai onko elämäni päässyt muuttumaan ja pohdin vain tyhjää? Onko tämä uusi kummallinen tyhjyys sitä että oppii tyhjentämään edellisen elämän lastin ja taakan harteiltaan ja oppii joskus sen tyhjyyden täyttämään uudelleen? Onko iltaisten valvomisen merkki siitä että pohdin ilman että ajatuksiakaan enää liikkuu. Onko tämä sitä tunteiden pois päältä kääntöä? Pohtia hiljaisuudessaan kaikkea hyvää ja huonoa siitä miltä tämä uusi elämä maistuu. Jotenkin olen tähän päätynyt. Kummaan kuumuuteen hiljaisuuden vallitessa. Outoa kun ovi ei enää perässäni käy. Ovessani ei kello soi. Hiljaisuutta. Kuumuus valtaa mieltä ja asuntoa. Välillä kuuluu kaukaa ääniä ja tiedän että ne eivät ole täällä. Onko tämä ikävää mitä yritän turruttaa? Vai kaikuuko korvissani huuto vihasta? Huudanko minä vieläkin jonkun harhakuvitelman perään? Onko kuumuus aiheuttanut aaltoja mitä en ymmärrä? Mikä on tämä kummallinen tunne mitä en tunne? Missä olen? Olenko? Kylmät väreet syleilevät kun muistelen vieläkin. Onko siinä mitään järkeä? Onko minussa järkeä? En mieti mitä tein väärin. En enää hillitse itseäni. Annan sen kaiken tulla vain ulos ajattelematta. Olen saanut oman turvapaikkani omassa yksinäisyydessä mistä en syytä ketään. Hiljaa joka ilta mietin miten se elämä olisikaan voinut mennä. En olisi sitä mitä olen nyt. Olen kasvanut siihen että ymmärrän mikä on minun uusi arvoni. Tiedän mitä voin olla ja kuinka kamala pystyn olemaan. Tiedostan sen mitä en halua. Tiedän mikä on olla turvassa. Tässä hiljaisessa asunnossa näen kaiken sen mitä ennen vihasin. Olla yksin. Mitä kaikista eniten pelkäsin. Mitä on muka olla niin yksin että vihaa omaa elämäänsä ja on valmis lopettamaan kaiken. Tiedän mitä halusin ja mitä tavoittelin. Tiedostan asioita paremmin kuin ennen. Olen silti edelleen minä. Sain vain uuden kuoren jonka läpi ei niin pääse. Huomaan rikkoneeni entisiä aatteita. Kasvoin niistä. Olen hyväksynyt sen että en enää horju ja haavoitu niin kuin ennen. Teen sen pahemmin. Suojamuuri on vahvistettu ja tiedän että siitä pääsee läpi ne muutamat ihmiset. Tiedän kuka sen muurin edelleen pystyy rikkomaan ja hajottamaan taas kaiken sen mitä itse jo rakensin. En halua enää sitä mitä halusin ennen. Kumma pala kurkussa tarttuu taas kiinni. Ei tänään enää. Haluan hetkeksi hiljaa vajota kuumuuden tuomaan levottomaan lyhyeen uneen ja hetkessä unohtaa taas kaiken. En ole valmis vielä.