Ja taas?

Jossain on jotain vikaa kun ei edes kalja maistu. On tyhjä, turta ja tunteeton olo enkä edes jaksa jauhaa siitä mitä tapahtui. Tajusin vaan taas sen että joku seitsemästoista aistikin löytyy. Vaikka kuinka tiesi että tämänkin päivä vaan väkisin tulee ei tarkoita sitä että tätä toivoi. Tai että tätä halusi odottaa. Mitä tapahtuu nyt ja mihin mä taas menen? Edessä on kuitenkin taas joku uusi katastrofaalinen maailma ja tilanne missä taas tunnetusti tulee turpaan 100-0. Mitä muutakaan mä osaisin enää tehdä? En ymmärrä miksi tämä taas on sitä että suljen kaiken ulkopuolelle. Jopa omat tunteet. En itke. Pidättelin pariin kertaan ja enää se ei tule. Mikään tunne ei kulje sisään tai ulos. Olen ja ihmettelen tunnenko yhtään mitään. Odotan taas että huominenkin olisi jo takana. En edes osannut ajatella että käyttäydyn näin tai olen vain. En tunne raivoa, surua, itkua, surua. Tunnen ehkä kaksi minuuttia pientä suuttumusta. Uudelleen kaksi minuuttia suuttumusta. Vielä kerran suuttumusta. Liian lyhyitä aikoja ja liian ihmeellinen uusi olo. Uusia puolia voi itsestään taas löytää ja olla ymmärtämättä mistään mitään. Jälkimmäinen olikin jo se tutumpi osuus.