Fiilis jepjep. Tiedä enää mistä aloittaa. Tuntuu pahalta, suututtaa, itkettää, raivostuttaa ja tää kaikki saa vaan mun pään taas räjähtämään. Olisi ollut mahdollisuus sanoa asioita mutta en saanut sanottua mitään siitä mitä olin ajatellut. Paitsi viimeiset sanat hyvästi. Ja siihenkin sen piti ehtiä sanomaan se viimeinen sana enkä enää vain kääntynyt ympäri. Istuin autoon ja ajoin pois. Matkalla kuuntelin musiikkia niin että meinasi stereot räjähtää. Ei näin. Nyt vain tuijotan näyttöä ja mietin mitä vittua. Olisiko pitänyt sanoa kaikki vai haistattaa pitkät paskat vai onko nyt vain parempi etten sanonut yhtään mitään. Olin suunnitellut jo mitä sanon. Ne viimeiset sanat mitkä olisin sanonut. Eipä se toinen ollut kovin vastaanottavainen ja näytti siltä että odottaa että vain lähden. Enkä sitäkään saa tietää ikinä oliko se niin vai kuvittelinko vain? Tuskin. Yksinpuheluna sekin keskustelu olisi luultavasti mennyt enkä varmaan olisi ikinä päässyt loppuun asti.
Olen valehdellut. Paljon ja pitkään ja suojellakseni itseäni ja yrittänyt olla välittämättä. Enää en pysty. Tämän kaiken vain pitää loppua ja kerron enää vain miksi. Olen rakastunut sinuun ensimmäisestä suudelmasta lähtien. Se kaikki silloin oli täydellistä. Ja vielä sen jälkeen oli olo että tästä voi tulla se asia mikä muuttaa mun elämässä kaiken. Ensimmäinen yhteinen yö sammuessa vain kainaloon oli sillä hetkellä sitä parasta mitä osasi ajatella. Sen jälkeiset ajat ehkä viikko vai ehtikö mennä kaksi, en muista... Sain olostani upean. Kunnes. Tiedät itsekin. Muutit kaiken kohtelun ja kaiken kommunikaation ja vieläkin ihmettelen. Vain ihmettelen mikset voi puhua niinkuin ihmiset puhuu. Ehkä joudun kysymään monesti että ymmärrän mutta haluan tietää ja oikeasti myös ymmärtää. Ei ole kyse enää vain mitä tulevaisuus tuo tullessaan vaan siitä että olisi turvallinen olo ja saisin kunnioitusta. En saanut varmaan enää kumpaakaan. Silti aina jatkoin. Vaikka itkin ja vaikka kuinka sattui, en saanut sua mielestä. Yritin ja todella yritin. Tapailin muita, yritin verkostua, keksiä parempaa tekemistä. Silti aina yksin ollessa en tiennyt enää mitää mitä haluaisin. Olisin ottanut sut milloin vain mieheksi itselle jos olisit antanut. Teit selväksi ettei niin tule käymään ikinä mutta et silti työntänyt kokonaan pois. Palasit itsekin. Jossain vaiheessa havahduin omasta rakkauden koomasta ja mietin että parempi näin. Pidetään asiat simppelinä eikä yritetä yhtään enempää. En halua seurustella ihmisen kanssa joka ei halua samaa mun kanssa. En halua olla suhteessa jossa täytyy liikaa miettiä. Helpompaa kun ollaan, pannaan ja jatketaan asioita vaan eteenpäin sitten omassa elämässä. Sopii jos homma toimii. En tiedä mikä siinä oli ettei tämä vain mahdu sun päähän. Sanoit: "Älä riko itseäsi" johon vastasin olevani jo niin rikki kaiken muun jäljeltä ettet pysty enää tekemään mitään mitä joku muu ei olisi jo ehtinyt tekemään. Ihmettelet että puhun kuin sinä kun sen kerran kännissä päätetään asioista puhua. Ja vain siksi koska sinä halusit ja kumpikaan muista siitä. Tai minä sen kolme lausetta ja sinä taas sitäkään. Vaikka kuinka vakuutan että anna tunteideni olla ja en halua mitään et usko silti ja mietin miksi. En ilmeisesti osaa valehdella. Ainakaan koko aikaa. Halusin uskoa että kaikki on hyvin näin ja ne olisi voinut ollakin jos olisit voinut yrittää olla se "ystävä". Ehkä parempi näin ettei nähdä enää ikinä ja voin rauhassa yrittää hävittää kaikki tunteeni sua kohtaan. Sillon kun satut tuulelle kanssasi on ihanaa ja helppoa ja ymmärtää miksi alunperin sain tunteita. Hirveintä on kun et kommunikoi ja olen ilmaa. Valehtelit, kerroit valkoisia valheita etkä koskaan koe tarvetta että tarvitsi tehdä mitään toisin. Kumpa vain ymmärtäisin että koko lopun elämää mun on parempi vaan ilman sua. Silti en voi tunteille mitään enkä osaa selittää miksi niitä edelleen on ja miksei niistä pääse irti. En halua toivottaa hyvää loppuelämää koska kuitenkin sisälläni kiehuu ja itkee se pikku tyttö joka vain halusi olla onnellinen ja se on satutettu ja lyöty maahan. Ei, sinä et särkenyt minua, olin vain liian rikki edes tavatakseni sut. Etkä myöskään halunnut olla se oikea joka tekee minusta ehjän. Et tunne mitään etkä halua tuntea ja yritän sen hyväksyä. Älä enää ikinä tule lähelle jos et voi haluta sitä mikä on mulle parasta. Äläkä kuvitele että olisit sen tiennyt alusta asti.
Tässä vaiheessa olisin jo itkenyt niin hervottomasti että loputkin olisi jäänyt sanomatta ja enää en osaa jatkaa ja sanoa loppuun olisinko halunnut enää mitään muutakaan. Kun toinen ei vain tunne samoin niin se ei tunne. Vaikka ei ole mitään menetettävää en silti lähetä tätä koska kaikki tämä olisi pitänyt saada sanoa päin naamaa että olisin vain nähnyt ilmeesi. Anteeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti