torstai 8. toukokuuta 2008

Kevät = olen rakastunut

Minä olen rakastunut. En niinkään kevääseen, koska kärsin allergioista. En niinkään ole uudelleen rakastunut siihen renttuun, joka asuu meillä (rakastan sitä koko ajan). Olen rakastunut sellaiseen pieneen valkoiseen karvapalleroon. Se sellainen valkoinen karvapallo, joka pienestä kasvaa vain vähän isommaksi.

Se sellainen pieni valkoinen karvapallero pyörii mielessäni koko ajan. Eilinen työpäivä meni ja hurahti pelkästään pällistellessä sellaisia pieniä karvapalloja. Sellaisen minä tahdon. Se sellainen Cesar -koiranruoka mainoksessa oleva karvapallero. Sellainen sulatti mut jo alunperin ihan kokonaan. Olen erittäin rakastunut siihen ajatukseenkin, että se karvapallo vahtii minua kun nukun.

Eilen Kaikkosen kanssa käytiin keskustelua siitä, mitä etuja on ottaa koira. NO kaikki! Ja sitten jos asiasta löytää yhdenkin huonon puolen, on parempi jättää sellainen karvapallero hankkimatta. Sitten yritettiin keskustella "miesten" kanssa aiheesta, mutta vitut ne mitään osannut kommentoida asiaan. Ja kovaan ääneen mietin, että onko se joku miesjuttu, jota en niin ymmärrä, ettei tollasesta asiasta voi kovin avoimesti keskustella?

Minä haluan sen karvapalleron ja aijon sen hankkia. Olen täysin rakastunut. Ei väliä puuttuisiko koiralta häntä, tai jos sen hampaat on vähän vinot, tai sillä on joku läiskä. Se tulee olemaan minun koirani, ei mikään näyttelyrakkine. Minä EN OLE mikään koiranäyttely ihminen, eikä tule minun koiranikaan olemaan. MINÄ tulen rakastamaan sitä koiraa kaikkine vikoineen, siitä tulee mun hauvavauva, mun uusin rakas. Se koira saa enemmän rakkautta kun mun Gucci. Se kertoo jo aika paljon siitä, kuinka paljon haluan sitä rakastaa. Se ei ole leivänpaahdin, vaan MUN vauva.

Kaikki ajattelukyky häviää kun asiaa yrittää miettiä. Olen valmiiksi katsonut jo koiralle valjaat, sängyn, kuljetuskopan ja pienten koirien leluja. Olen valmiiksi päättänyt missä koira tullaan trimmaamaan ja että koira saa kunnon vakuutukset. Olen valmis jo vaihtamaan autokultani toiseen (siihen vitun perhemalliin) ja se on jo aika iso asia. Koirakuumeeni on pahapahapaha PAHA.

Nyt kaikki turhuudet, kuten ihanat mekot ja laukut tuntuvat kaukaisilta haaveilta. Haaveilen tuulipuvuista ja koirapuistoista. Vitut mistään sellaisista yhtenevistä tuulipuvuista haaveilen, koska ne nyt vaan on niin perseestä jo pelkkänä ajatuksena. Suunnittelen jo koirakäytökouluja ja paperin levittämistä eteiseen ja olohuoneeseen. Olen aivan täysillä menosssa siihen hulluuteen, että ostan kaikki koiratarvikkeet valmiiksi, vuoraan kämppäni vanhoilla hesareilla ja käyn ulkoiluttamassa koirapantaa. Voi helvetti. Olen LIIANKIN jo rakastunut ajatukseen, että minulla on oma ihana valkoinen karvapallero.

Ei kommentteja: