tiistai 17. helmikuuta 2009

Jahasjahas

Nyt se sitten ratkesi kirjottamaan. Kävin lukemassa Kaikkoslaisen blogia ja sitten repes. Kaiken tän hiljaisuuden jälkeen alan pikku hiljaa olla valmis avaamaan sanaisen arkkuni. Perkele.

Siinähän se, lyhyesti ja ytimekkäästi. Tietenkin on pieni pelko perseessä, jos herra-asuin-ennen-sun-luona alkaa taas lukemaan mun blogi merkintöjä... Sit pitää siistiä kaikki kirjotukset ja taas ei ole mitään mistä kirjoittaa.

Paljon mulla tuntuu olevan taas sanottavaa, kun istuu päivät pitkät turpa kiinni, ja huolkailee Kaikkosen kanssa kilpaa, että ompas tylsää. Sitten ehtii jo melkein loppua happi ja vihdoin lähdetään kotiin. No, okei! Täällä me juorutaan päivät pitkät kuten pitkästyneet nutturalla kiristetyt takakireet ämmät. Tietty! Miten muuten täällä jaksaisi aina kattoa samoja apinoita?!

Elämän muutokset ottaa mua taas päähän. Niistä mä en aijo nyt avautua.

Yksin asuminen on yllättävänkin ihanaa, kivaa, piristävää ja yhtäaikaa raivostuttavaa. Kukaan ei siivoa mun sotkuja mun perässä. Tiskit lojuu viikon vähintään tiskipöydällä ja jääkaappiin ilmestyy pelkästään einestä.

Nyt aloitan taas tämän elämisen ja lähden tupakalle.

Kiittos HEEEEEIII.

1 kommentti:

Kaikkonen kirjoitti...

Yksin kannattaa elää. Silloin saa pierrä, kun huvittaa.