Elämän pitäisi olla toiveita täynnä. Haaveita joita tavoitella. Pilvilinnojen rakentelua ja niihin kurottamista. Toiveita paremmasta huomisesta. Välillä tuntuu turhalta tehdä toiveita kun pessimistisyys iskee todellisuuteen ja jään vain miettimään ettei ne kuitenkaan toteudu. Tänään olisin halunnut toivoa ja haaveilla ihanasta päivästä. Päivästä joka olisi ollut täynnä rakkautta ja haaveita tulevaisuudesta. Sain itkeä ilosta. Ilo siitä että näen tänään että ympärilläni on ihania ystäviä jotka haluavat sanoa olevani niiden elämälle hyvä ja iloinen asia. Ilo itkusta että tänään hetkittäin on tuntunut hyvältä. Iloa sain pienestä hauvasta. Silti jää tunne mikä estää sen lopun hyvän ja ilon tulemasta. Se on kaipuuta, pettymystä ja pimeää. Toivoin ennenkin jotain mitä en ole saanut. Ja aina jää sen toiveen jälkeen katkeraa makua. Toivoapitäisi olla, toivoon pitäisi uskoa. Haaveisiin pitäisi unohtua hetkeksi. Mutta se olo sen jälkeen kun näkee eteensä ja tuntee sen todellisuuden.
Tulee epätoivo. Jää miete, että ansaitsisinko edes toiveitteni toteutumista? Särkee ajatella. Tuntuu taas turhalta ja tyhjältä. On paha olo ja sattuu. Kaikki tämä mitä koen, tuntuu koettelemukselta, tuntuu epätodelliselta. Välillä sattuu enemmän ja kovempaa. Välillä se olo helpottaa. Tulee hetkellisesti levollinen olo. Kaikki on vielä kauheaa kaaosta jonka epätoivossa menen rämpien eteenpäin. Toivon pelastusta ja hyvää oloa joka olisi pysyvämpää. En taida silti olla vielä hyväksytty kaikkien ajatusteni kanssa. Toivoisin senkin tapahtuvan.
Huomaan salaa toivovani asioita joita en edes kuiskaa ääneen. En uskalla toivoa niitä kovempaa ettei ne menisi rikki. En uskalla toivoa niitä ääneen, koska pelkään ettei niitä kukaan kuule. En uskalla toivoa niitä asioita enempää, koska pelkään ettei niitä hyväksyttäisi. Toiveeni jäävät taas pelon jyrän alle. Välillä toivon kaikista eniten etten pelkäisi enää ja saisin vihdoin sanotta kaikille ääneen kaikki toiveeni. Sen jälkeen kun ne olisi sanottu ääneen, jos vain joku ne kuulisi ja toteuttaisi niistä osan kanssani. Enkä olisi enää koskaan yksin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti