Kitinää ja valitusta

Oon aivan takki tyhjä. Eilen oli taas niitä päiviä kun olisin voinut ajaa rekan alle välittämättä siitä selvitäänkö siitä vai ei. Samalta tuntu tänäänkin. Aivan paskana siitä kun kaikki hajoaa käsiin ja menee päin vittua ihan suomeksi sanottuna. Tekee mieli vaan itkee ja pyörii tässä omassa tuskassa ja sulkee kaikki ikkunat ja ovet niin ettei kukaan enää ikinä pääse mun lähelle. Mä olen niin surullinen ja niin väsynyt ja niin onneton etten jaksa nähdä sitä parempaa huomista. Itken miksi tää kaikki vaan pitää sattua mulle ja tuntuu että oon vaan tässä kaikessa yksin. Enkä tiedä selviänkö tästä kaikesta. En jaksa enää toivoa tai uskoa että mikään ikinä voisi edes mennä niinkuin minä haluaisin. Kaikki menee vaan pieleen ja jään yksin kitisemään. Tuntuu että valitan ihan kaikesta ja saan kaikki kaikkoamaan mun ympäriltä. Kaikkien kanssa sukset ristissä ja taas mä oon yksin itkemässä sitä että en ymmärrä miksi näin pitää aina käydä mulle. Suututan kaikki enkä saa mistään kiinni. Mä halusin elämältä niin paljon muuta kuin mitä olen saanut. On asioita mistä on päästy yli mutta nyt kaikki se paska tulee vaan uudelleen mieleen. Mistä edes hakea lohtua kun se ainut ihminen jonka lohdusta kaipaan taitaa vaan vihata mua ja nähdä mussa vaan kaiken pahan ja väärän. Mä luulin jo että olisin löytänyt itseni uudelleen ja saisin rakennettua itselleni normaalin ja tasapainoisen elämän kun taas tuli se hetki kun vietiin matto mun alta ja lujaa. Mä en jaksa uskoa mihinkään. Mä en halua uskoa että tää kaikki vaan oli nyt tässä. Musta on tullut riippuvainen toisesta ihmisestä ensimmäistä kertaa mun elämäni aikana ja nyt mulle ei jäänyt mitään mistä yrittää pitää kiinni. Mun arvomaailma on rikottu mun haaveet on tuhottu ja mä jään vaan yksin tähän pahaan oloon ja tuskaan ilman ymmärrystä. Asiat menee aivan päin vastoin mitä kuvittelin ja sätin itseäni siitä että halusin uskoa ja tuntea. Mihin se johti? Kitinää ja itkua siitä tuli ja olen vielä enemmän rikki mitä pystyin ensin uskomaan. Miten tästä eteenpäin ilman että vain vellon itsesäälissä miltä se varmasti kuullostaa. Olen tunteiden loukussa enkä pääse ylös. Olen niin syvällä omassa pahassa olossa jota olen yrittänyt purkaa. En silti pääse mihinkään. Haluan olla rakastettu, arvostettu, haluttu ja sen arvoinen että saan hellyyttä ja rakkautta osakseni. Tuntuu liian pahalta kun ei pääse toisen kainaloon ja itkeä toisen sylissä samalla kun se paijaa hiuksia ja sanoo että kaikki järjestyy. Mä haluan vaan vajota jonnekin missä mun ei tarttis olla enää mun tunteiden ja ajatusten kanssa. Mä pelkään että mä en ikinä pääse sinne tai tästä yli.