Yritin pitää sen kaiken sisälläni

Yöt on ne kaikista kauheimmat kaikista. Ja pitkään aikaan mikään yö ei ole ollut näin hirveä. Joka ilta yrittää ajatella että kyllä ne kaikki asiat vaan järjestyy. Yrittää saada mistä tahansa pienistä asioista kiinni ja yrittää iloita melkein väkisin. Yritän pitää sen pahan olon väkisin poissa. Ettei nää kyyneleet pitkin poskia ja taukoamaton paine purskahtaisi enää esiin ikinä. Etten kouristelisi siinä pahassa olossa ja oman pääni sisällä. Etten vihaisi itseäni tästä kaikesta tuntemasta tuskasta mitä on järjettömän vaikea kenellekään ulkopuoliselle yrittää mitenkään sanoin kuvailla. Yritän pitää sen kaiken pahan olon niin syvällä ettei näin tarvitsisi enää ikinä tuntea. Olla yksin siinä tilanteessa kun hetkessä se tunteiden vyöryävä ryöppy syöksyy ulos väkisin. Yritän päivä päivältä kovemmin että kovettuisin itse sille pahalle ololle. Yritän ajatella mitä tahansa positiivista. Vielä en ole luovuttanut mutta vain vielä. Se louvuttaminen käy aina mielessä jokaikisen kerran kun se kaikki sisälle syvälle tungettu kaivaa tiensä esiin. Se luovuttaminen tulee liian helposti mieleen joka kerta kun tuntuu näin pahalta ja sille ei vain tunnu sillä hetkellä tulevan minkäänlaista lohtua tai helpotusta. Yritin taas niin kovasti pitää itseni pinnalla mutta en voinut sille mitään. En enää pystynyt tunkemaan niitä kaikkia tunteita sinne syvälle. Tänään ei ollut se päivä jolloin pystyin siihen paremmin. Anna anteeksi. Haluan antaa itsellenikin aikanaan anteeksi mutta se päivä ei ollut vielä tänään. Ei vielä. Olen pahoillani. Enempää en pysty sanomaan.