Aika, ajaton, ajassa, aikaa?

Pää on yllättäen pyörällä asioista mitä tapahtuu ja tietenkin niistä mitä ei taphdu. Tuntuu taas ettei mikään vaan onnistu ja kaikki jotenkin junnaa paikallaan. Hukkaan itsestäni hetki hetkeltä jotain vaikka yritän itseäni kasvattaa ja saada silmäni vain enemmän avautumaan. Tuntuu kuin kävelisi pilvien ja auringon välitilassa missä ajalla ei ole mitään merkitystä ja paikallaan ihmettelee mitä tässä pitäisi tapahtua. Taas on edessä yksi uneton yö. Tunteet tuntuu vain jäätyneen tai sitten tunnen kaikki tunteet yhdellä kertaa etten osaa erottaa mistään mitään. Aika on nyt se käsite mitä ei ole. Aika on sitä että päivä alkaa ja päivä päättyy. Johonkin kellon aikaan jotain tapahtuu mutta minkään ajan tahtiin en kulje. Ei ole yhtään sen enempää eilistä tai huomista, ei ole hetkeä tässä ja nyt. Kaikki aika on menettänyt merkityksensä ja se käsite ei ole mulle mitenkään tuttu. Mä olen aivan varmasti itselleni aivan liian rankka ja vaativa ja nyt vellon oloissa ja ajassa mitkä on jotenkin vain merkityksemättömiä. Hullua on vaasti sitä ettei enää tunnista mitään aikaa. Ehkä tää on jo sitä hulluutta missä ei enää vain erota mitään. En erota enää surua ja iloa, en aikaa, en paikkaa. Tuntuu kuin vain lipuu tiedottomuudessa tiedostaen silti kaiken. Mikään ei huvita ja mikään ei tunnu normaalilta. Kaiketi kaikki on niin hyvin kuin ne voisi olla mutta miten tässä voi päästä eteenpäin? Välitila jossa nyt tuntuu ettei siinä ole mitään järkeä ja tuntuu ettei se myöskään ikinä lopu. En pysty vaikuttamaan mihinkään koska en pysty tekemään päätöksiä. En kykene sanomaan aikarajaa koska aika on vain se käsite jota ilman elän. On se hetki ja on tuo hetki mutta se ei ole ajalla määriteltyä mitenkään. Ei missään suunnassa. Mikä on tämä tila ja ajattomuus ja miksei se sitten voi vain loppua? Olen kärsimätön enkä jaksa olla riippuvainen. Turhauttaa, itkettää ja tuntuu niin perkeleen tyhjältä. En ole kokonainen. Musta puuttuu iso pala ja olen lohduton koska en tiedä miten sitä saavuttaa ajattomasti. Pitkästä aikaa tekisi mieli tukeutua henkimaailman puoleen vaikka viimeksi en tiennyt oliko se pyydetty apu sitä mitä sen olisi pitänyt olla. Miten voi taas olla se olo että vain haluaa luovuttaa ja antaa kaikkien muiden tehdä ne päätökset? Kaikki on jo kuitenkin jonkun muun päättämää. En halua päättää mitään oli se toinen. Kumpa aika antaisi jo myöden ja vastaukset tietämättömyyteen. Turha ja turta. Sanaton ja ajaton. Tyhjä ja tyhjää. Ikävä.