Confused

Ei ole mitään tapaa saada ajatuksia käännettyä suoraksi. Kun huomaa yhden ajanjakson vain päättyneen elämässä ja hyväksyy asiat sellaisenaan tulee tilaa kaikelle uudelle. Kaikki tuoksuu erilaiselta, kaikkialla on kirkkaampaa ja jokaisen nurkan takana odottaa mahdollisuus. Heitin kaikki vanhat ajatukset sinne minne ne kuuluikin. Menneisyyteen. Hautaisin oman itseni niiden alle vielä joskus muuten vain uudelleen ja uudelleen. On tehtävä tilaa tulevaisuudelle. Annoin mennä, päästin irti ja heittäydyin. Suoriuduin paremmin kuin hyvin ja paremmin varmaan kuin kukaan odotti. Tuli hetkellinen juhla, riemu ja hymy. Kunnes mieleni taas täyttää todellisuus. Jotain taas pitäisi tehdä ja suorittaa enkä saa nauttia siitä mitä on. En saa nauttia täs ja nyt vaan täytyy alkaa pakottamaan itsensä taas eteenpäin. Kerrankin kun haluan vain tämän hetken ja tämän olon saan käännettyä sen siihen että pakokauhulla odotan huomista ja pelkään hetken olevan ohi. Joku perkele ohjaa taas nappuloistaan siihen suuntaan mihin en halua. Pistää kurkottamaan mielenperukoilla sinne minne en halua. Pakokauhun vallatessa mieltä yritän löytää sitä hetkellistä tyyssijaa ja tyhjyyttä mihin olen välillä päässyt. Tiedän että haluan enemmän ja haluan tuntea. Mutta todellisuus on liian karua. Kaikesta rosoisesta tulee teräväreuanisempaa vaikka olen jo siellä mihin halusin. Lle. Päässyt jo pidemmälle kuin odotin. En voi tarttua hetkeen enkä voi sulkea silmiä siltä mitä on edessä. Tiedän että tapan itsestäni osan kun teen sen päätöksen mitä mietin. Kadun sitä jos sen teen. Yksittäiset sanat juoksee mielessä. Teen taas asioita monimutkaisia niinkuin aina. Mietin otanko sen riskin. Katoanko vain tämän illan hämmennykseen ja teen siitä kaikesta hyvästä olosta lopun yhdellä viestillä. Vai teenkö sen huomenna? Olenko yhtä sekaisin vielä huomenna vai vielä enemmän? Tuleeko tästä hämmennyksestä tässä elämässä ikinä loppua?