longtime no see

Aika vaan vierähtää mikä on ehkä hyvä asia. Joskus se vaan menee liian hitaasti ja useammin liian nopeasti. Miettii omaa kasvuaan ja omaa asennettaan. Ennen kaikessa oli jotain vittumaista ja Kiihtelysvaara sarkasmia ja erilaisia näkökulmia kunnes vain yhtenä päivänä se kaikki muuttui ja alkoi erilainen kasvuntaipale. Kaikista syvimmissä kolkissa edelleen asu se sama tyttö joka jaksoi kirjoittaa kiroillen joka kolmannen sanan. On vain tullut huomattua muutakin muutosta kuin sen että välillä siistii suutaan. Kaksikymppiset muuttuvat kolmekymppisiksi ja sen jälkeenhän se on kuin toinen jalka haudassa. Paskat. Vaikka minä vanhenen en tunnu aina tulevan kuitenkaan viisaammaksi. Edelleen tekee helvetin typeriä valintoja ja on muka oppinut edellisestä ihan samanlaisesta. Kaikki mitä eteen tulee vaan tapahtuu erilaisella vauhdilla että miettiikö sitä "tässä iässä" enää. Ihmissuhteissa tulee ihan samanlailla turpaan kuin sillon 15 vuotiaana. Nyt vain tuntuu että panokset niissäkin pienissä virityksissä kasvaa vain huomattavasti paljon isommiksi. Ajattelee tulevaisuutta ihan erilaiselta kantilta. Ennen oli pakko alkaa seukkaa heti vain kun jonkun kivan vain pyydysti, nyt mennään ja yritetään edes saada pyydystettyä ja sana seurustelu on vain yksi saatanan iso kirosana. Halu sitoutua ja pariutua löytyy mutta mistä löytää se joka vie jalat alta ja pysyy siinä? Tapaat laidastalaitaan sellaista hiihtäjää mistä ei edes kannata haaveilla että voisi lapsenlapsille kertoa. Parempi välillä olla ihan vaan hiljaa ja melkein jakamatta kenellekään. Missä vaiheessa sinkkuudesta ensin tuli häpeä ja missä kohtaa kuitenkin se häpeä vaihtui statukseksi josta et ehkä sittenkään halua luopua? Miksi kriteerit ajanmyötä kasvavat niin että kukaan ei enää kelpaa vai onko vain niin että kelpuuttaa kaikki ne joiden kanssa se ei vaan voi toimia ja monimutkaisuus on olevinaan haaste mikä on vain pakko saada? Kiroilisinko mielummin paskassa parisuhteessa vai itkenkö yksinäisyyttä vai alanko epätoivoiseksi? Isoja kysymyksiä taas sen kynnyksellä kun miettii kaikkea viimeisen kuukauden sisältöä. Ehkä parempi yrittää unohtaa vaikka huomaa ettei pysty unohtamaan. Siihen havahduin. Ja tekihän se heti mieli alkaa kiroilemaan "niinkuin ennen vanhaan".