tuntee liikaa

Kukaan ei varmaan ole tullut ajatelleeksi sitä mitä on liika tunteminen tai millaista se on kun oikeasti tunteet tuntuu liian voimakkailta. Kukaan ei voi kuvitella miltä se tuntuu kun tuntee liikaa. Kukaan ei voi ymmärtää sitä miltä se pään sisällä tai koko kehossa tuntuu kun kaikki paha tuntuu paljon pahemmalta tai kun tulee jotain hyvää niin sekin on kuin ekstaasia. En tule ymmärretyksi koska en ole tavannut ketään ikinä joka voisi jakaa sen miltä tuntuu tuntea liikaa. Kukaan ei voi käsitellä sitä kuinka paljon se liikaa tunteminen voi muuttaa kaikkea sitä mitä ympärillä tapahtuu. Kaikki kaatuu yhdessä pienessä silmän räpäyksessä hyvästä pahimpaan mahdolliseen. Kuinka käsittelee itsekään sitä pelkkää pahaa tuntemusta. Kuinka raskasta on kantaa mukanaan taakkaa jota ei ole koskaan ymmärtänyt. Kuinka on kauheaa alkaa ymmärtämään että se liikaa tunteminen tuntuukaan niin pahalta. Ei pysty sulkemaan korviaan siltä rumalta sanalta. Ei pysty enää jakamaan sitä pahaa oloaan verbaalisesti. Ei pysty tekemään muuta kuin tuntemaan sen kovan sykkeen ja kuulla korvissa pauhumista jolle ei tunnu tulevan loppua. Ei nää enää eteensä koska se kaikki tunteminen täyttää kaikki aistit vielä lujemmin kuin koskaan aikaisemmin. Jää vain tuntemaan enemmän kuin mitä kestää. Toivoo vain sitä katkaisijaa siihen hetkeen ja paikkaan. Haluaa että kaikki olisi ympärillä pimeää ja hiljaista. Edes hetkeksi kun voisi unohtaa sen kaiken inhimillisyyden ja sulkea silmänsä ja korvansa. Saisi ympärilleen tunnottomuuden. Mikään ei voi koskaan tuntua niin pahalta ja niin voimakkaalta. Kaikki tunneryöpyt ympärillä vie sen hetken eteenpäin ilman mitään määränpäätä. Kaikki itsehillinnän tuntemukset haihtuvat savuna ilmaan. Kaikki mitä yritit piiloitella tulee ryminällä ja salamoiden suoraan eteesi. Itkua kaikesta siitä hyvästä ja pahasta mitä näki ympärillään hetken. Itku siitä ettet voi hillitä itseäsi, itkua siitä ettet pysty sillä hetkellä kuin itkemään ja tuntemaan sen itkun. Mihin kaikkialle se liikaa tunteminen on minua viednyt läpi koko elämän? Kuinka kauheaa onkaan mielessä palata siihen ensimmäiseen hetkeen kun muistaa mitä oli tuntea ensimmäistä kertaa. Kuinka lohduttoman pitkä matka on pitänyt kulkea siihen pisteeseen jossa se tunteiden käsittely aikuisena on vielä kamalampaa. Kuinka kauheaa se on kuulla ja ymmärtää että on aina tuntenut liikaa ja liian voimakkaasti. Kuinka ei ole osannut koskaan käsitellä niitä hämmennykset tunteita joita kaikki se tunteminen on aiheuttanut. Mihin se tunteminen on minut johdattanut ja mitä se on minulle antanut? Välillä joku miettii miksei mikään tunnu miltään ja minä ajattelen miksi minä tunnen niidenkin tunteet. Miksi en voi sulkea omaa kilteyttäni ja sulkea muiden tunteiden ajattelua. Miksi aina minä, miksi juuri minä, miksi minä? Siinä makaa kysymykset kyljellään ihmetellen iteään. Kauhu valtaa pelkällä pienellä tönäisyllä kun ei osaa sulkea silmiään oikealla hetkellä. Kaikki mitä tapahtuu suoraan edessä tuntuu käsinkosketellen niin kaukaiselta ettei siitä hetkestä saakaan kiinni ja se kaikki katoaa hetkessä. Jää vain tunto siitä etten voinut kontrolloida mitään mitä tapahtui ja joku päätti puolestani että näin oli tapahduttava. Minä tunsin sen taas, liikaa.