Synkkä hetki

On ollut vaikea tunnustaa itselleen mitä oikeasti päässä pyörii. Palaa taas takaisin siihen hetkeen kun tietää että työt loppuu ja vapaus koittaa. Mikä vapaus? Edelleen vankina oman pääni kanssa. Aloitin uuden lehden elämässä ja annoin sen viedä luovuttamatta. Uudesta innostuneena ihmetellen mitä kaikkea ympärillä tapahtuu. Muutos on jälleen pysähtynyt. Ollaan taas pään kanssa siinä pisteessä että jotain pitäisi tapahtua että vaan jaksaa painaa. Nyt odotetaan että syksy on ohi ja työt palautettu. Puoli vuotta taas melkein elämästä rämmitty eteenpäin. Tehty muutoksia joka suuntaan. Ja edelleen mikään ei vaan tunnut oikein miltään. Olen vain ja odotan. Mitään ihmettä ei voi vaik enää taphahtua. Missä tässä olisi enää mitään muutettavaa kun kaikkensa taas on yrittänyt tehdä. Mielessä pyörii taas ne ajatukset joita ei saa sanoa ääneen ja päädyn synkimpään paikkaan minkä tiedän mieleni perukoilta. Olen yksin ja mietin huomaako sitä kukaan? Välittääkö kukaan ja mitä siihen sanoisi ne jotka ymmärtää? Ei ole päivääkään mennyt ilman yhtä synkkää ajatusta. En ole terve enkä enää tiedä haluanko olla. Jossain kohtaa kun tämä kaikki vaan jatkoi menemistä tälle raiteelle mietin miksi taas minä? Onko tässä joku valuvirhe ja miten sen reklamoi tai korjaa? Kuinka paljon vielä pitää vain päästä eteenpäin että nämäkin ajatukset lakkaa olemasta? Olisi rauha ja toivoa paljon enemmän huomisesta.