maanantai 29. lokakuuta 2007

Maanantaista, maanantaihin ja maanantaihimpaan

Olen nuija. En osaa kielioppia, en osaa taivuttaa. En osaa sitä, en osaa tätä. Yleisesti ottaen tälläinen ei johdu muusta kuin maanantaista. Eli taas vittuun kaikki maanantait kalenterista. Huoh.

Tänä maanantaina lähes kaikki on mennyt putkeen. Torkutin aamulla kelloa vain kahdesti ja olin vain hippusen myöhässä töistä JA silti paikalla ennen kuin pulju avattiin. Töitä on paiskittu heti töihin tulosta saakka, eli kaikista paskimmat hommat taitaa häämöttää seuraavaksi. On syöty yläkerran mätä ravintolassa taas kelvotonta ruuaksi kutsuttua mutavelliä, joka tietenkin sisälsi ne kaikki allergisoivat ainesosat. On näytetty esimiehelle kuinka töitä on tehty ja esitelty niitä tasoilla. On huijattu sitä kärhämää (jota jotkut kutsuvat kolleegaksi) ja saatu taas aiheutettua itselleen aikaisempi vapaus tästä saatanan työelämän vankeudesta. Ja koska nyt kirjoitan blogia (joka on se vitunmoinen muoti-ilmiö olevinaan), vietän toisen puolituntisen "ruokatauon" tähän ylenpaattiseen lorvimiseen. Ah, ihana turhuus.

Viikonloppuna en vaivautunut blogiin mitään merkintöjä tekemään, koska tää paska-logitus ei mee mun ajatuksen mukaisesti samalla tasolla, eli se ei TEE NIINKU MÄ KÄSKEN. Ja kun olin saanut pikku aivosoluni (anteeks mitkä?) kärventymään siitä ilosta mitä tämä ohjelma tuotti lopetin. En voinut soittaa sille VITTUPÄÄ-Kaikkoselle, koska sillä oli sitä Pieksämäkeläistä sakkia seuranaan. Häijyä jengiä. Sunnuntaina päivällä vielä siinä seurueessa haiskahti isolle tuopille kirkasta vodkaa. Tämän ihanan tapaamisen jälkeen ja hajuaisteja kutkuttelevan hetken jälkeen oli ihana mennä pitkästä aikaa syömään, JA VITUT.

Kohteena Ravintola Chico's. Huokaus.

Ensin kaikki oli kivaa ja hienoa viettää sellaista tupla-pariskunta-ihkudaa-keskustelua. Sitten tilattiin piiiiiiitkän pohdinnan jälkeen sapuskat (jotka kaikki tiesivät syövänsä ennen jo MeNyyn avaamista). Tilattiin juomat ja katteltiin siellä kabinetissa rihuvaa kakaralaumaa ja mietittiin jo äänentoistolaitteiston perusteella paikan vaihtoa ja kyräiltiin niitä vitun kakaroita. Helmi, pöytään saapuu juomat. Kattelen siinä aikani sinne kannuun ja totean " täällä on kärpänen".. Tarjoilija kauhuissaan vie sen paskakärpäs-kannullisen limpparia sinne keittiöön ja tuo uuden. Kattelen ja naureskelen uuteen kannuun että mitäs täältä löytyis. Kauhutarinoita jaellessa kaikista Fänsy Pänsy ravintola mogista, odotellaan sitä alkuruokaa. No, nää vitun apinat tuo sitten näiden motsarella tikkujen kanssa sitä vitun vakio sitruuna shittiä. Mä sitten maistan sitä ja koen allergisen reaktion (mä olisin voinut tappaa sen tarjoilijan, ellen olisi ollut kerrankin innoissani tulevasta ruokailust, ainakin olin vielä tässä vaiheessa..). Sen koettelun jälkeen pöytään tulee oikea mössö-kippo. Ruoka kun saapuu pöytään, en voi muuta kuin nauraa ja pyörittää päätäni. Se vitun kokki oli leikannut mun pihvin kahtia. Voi vittu. Se pihvi piti ainakin olla MEDIUM, ja ilmeisesti paskapää-kokki on sitte päättänyt tarkistaa onko se sitä. Vitun nuija. Ennenkun koko tämä ruokailu on päättynyt ja tarjoilija pyytänyt anteeksi ainakin kolme kertaa, koen voivani pahoin. Lopputulos tälle traagiselle ravintola-reissulle, sain jonkin sortin ruokamyrkytyksen. Kiitos ravintola Chico's, en tuu enää ikinä sinne!

Eli viikonloppu oli ihan hanurista, koska sunnuntai pilas sen (vaikka sain vaan maata kotona loppuillan, jippijaijea...). Ja nyt mua alkaa riepoo niin vitusti, että mun on pakko mennä vetää häkää ja kyräillä sitä, että se paska ravintola ei antanut edes alennusta eiliseen traagiseen ja kohtalokkaaseen ruokailuun. Kiitos teille persreiät!

1 kommentti:

Kaikkonen kirjoitti...

Khyl, mut se en ollu minä joka haisin viinalle. Ja arvaa mitä, mekin käytiin su chico'sis ja mä söin mozzarella fingersit. Sain valkosipulimajoneessssiiiii. (Pitää olla pikkasen pläski)