Miksi mä olen niin idiootti ja annan sen vaikuttaa mun tunteisiin koko ajan. MIksi ml annan sen kerta toisensa jälkeen edelleen loukata? Miksi mä annan sille valtaa vaikuttaa mun valmiiksi jo sekavaan oloon? Miksi mä en pääse eroon siitä kaiesta mitä annan edelleen vaan tulla. Kaikki aina lopulta on mun omaa syytä. Annan jatkuvan syyttelyn jatkua. Annan sen hallita edelleen kaikkea mitä teen ja ajattelen. Miksi mä en pääse siihen tunteeseen että annan jo olla. Miksi mä en vaan pääse eroon kaikista niistä tunteista joita järki yrittää mulle huutaa? Miksi mä edelleen haluan väkisin tuntea liikaa vaikka järki on jo huutanut kovempaa kun koskaan vaan päästämään irti? Miksi tässä ei ole enää mitään järkeä? Miksi, miksi, miksi?! Mä en halua riipiä näissä tunteissa enää sekuntiakaan pidempään mutta mä en voi itseleni mitään. Mä en saa itseäni lopettamaan tätä rääkkäystä. Mä en osaa laittaa stoppia kaikelle sille mitä mussa tapahtuu. Mä en osaa olla enää itkemättä. En vain pysty lopettamaan.
Annoin kaikkien mun tunteiden tulla sanoina. Annoin kaiken ulos ja jäin odottamaan. Vihrein silmin jäin odottamaan sitä ihmettä mitä ei tapahtunut. Halusin uskoa, nähdä ja kuulla. Annoin kaiken ja mitä sain? Unettoman yön, tuskan ja itkun. Miksi mä annoin sen kaiken tulla ulos? Miksi mä halusin taas vain uskoa että tunteet voittaa kaiken? Miksi mä en ollut vaan hiljaa ja jättänyt tätäkin tuskaa ja pettymystä kokematta. Miksi tän pitää olla näin vitun hankalaa? Miksi kaikki pitää aina tuntea sen kauheimman tuskan kautta. Miksi mä edes jaksoin toivoa että mun tunteisiin voitaisiin vielä vastata? Miksi mä edes kuvittelin että mikään on muuttunut? Miksi mä en vaan voi lakata jo tuntemasta rakkautta ja samalla sitä järjetöntä tuskaa. Miksei järki voi jo voittaa? Mitä niin pahaa mä olen tehnyt ettämun täytyy aina vaan tuntea nämä kaikki tunteet vaan uudelleen? Miksen saa itseäni lopettamaan? Miksi mä sanoin taas ne kolme sanaa ihmiselle joka ei halua niihin vastata...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti