perjantai 30. joulukuuta 2011
kaikki sanat
Mietteissäni mietin etten kertoisi sitä mitä tunnen ja mitä haluan. Mietteissäni halusin sinulle sen kaiken sanoa ja antaa. Mietiskellessäni kävin läpi tarkkaan sanat jotka valitsisin kun sanon ne sinulle. Mietin kuinka paljon halusin sanoa kaiken ääneen niin että ymmärtäisit tunteeni. Mietin etten kertoisi kaikkia niitä sanoja mitä olen aina säästellyt. Mietin ettei ne asiat muutu sanomallakaan. Toivoin että saisin ne kaikki sanat ja tunteeni ulos sinulle nähtäväksi. Toivoin että ymmärtäisit kuinka pahalta kaikki tuntuu. Toivoin mietteissäni niiden kaikkien sanojen tuovan merkitystä ja toivoa. Halusin uskoa että pystyn sanomaan kaiken. Saisinpa sanottua sinulle aina sen mitä ajattelen. Saisinpa kerrottua sanoin ja teoin kaikki ne tunteet joita minulla vielä on. Mietin etten kinä kertoisi sinulle sitä kaikkea mitä on jäänyt sanomatta. Odotin itseltäni malttia olla sanomatta mitään. Sanoin ja kerroin sen kaiken. Sanoin sen mitä tunnen. Itkin koska kaiken sen sanominen ääneen tuntui pahemmalta kuin olisin kuvitellut. Kaikki mitä kirjoitin itselleni muistiin tuli ulos vaikkei niin pitänytkään koskaan käydä. Kaikki ne sanat ryöppysivät tunteiden kanssa ulos vaikkei pitänyt. Kaikki toivo oli niissä sanoissa. Kaikki sanat töksähtelivät suussa. Kaiken sanomisen jälkeen jäi tyhjyys. Kaikkien sanojen jälkeen jäi onttous. Jotain sisältäni kuoli samalla kun sanoin ne kaikki sanat sinulle. Jotain minussa kuolee koko ajan kun odotan sinua. Kaikki sanat jäivät merkityksettömiksi kaiken muun ympärillä. Sen pienen hetken koin että kuulit ja ymmärsit ne kaikki sanat jotka sinulle vihdoin uskalsin antaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti