Kello 4:27

Mä olen yrittänyt saada nukutuksi. Mä olen aivan loppu ja väsynyt ja edelleen hereillä. Pää käy aivan ylikierroksilla ja mietin mun tunteita. Mitään en pysty järjellä enää selittämään. Kaikki mitä musta kumpuaa on sitä mitä olen yrittänyt itsekkäästi piiloitella. Kukaan ei tiedä jos en kerro. Kukaan ei saa tietää jos vain tungen sen tunteen syvemmälle. Mun pitäisi huutaa ääneen ja kertoa mitä mä tunnen mutta en saa puettua niitä järkeviksi sanoiksi. Tiedän mihin ne tunteet pitäisi osottaa, tiedän mihin ne tunteet on tarkoitettu. Tapan niitä hetki hetkeltä ja tungen palasina itkien kurkusta alas. En saa sanoa. En saa satuttaa enkä saa kertoa. Täytyy pysyä vaiti. Ihan sama kuinka paljon se mua satuttaa pitää niitä tunteita sisällä. En voi päästää niitä ulos. Se olisi vielä itsekkäämpää pilata muiden elämää sillä että paljastaisin kaiken. Tungen itkien yhä uudelleen ne haaveet pienempinä palasina alas kurkusta. Pala palalta odotan että se tunne vaan lakkaisi. Lopettaisi olemassaolonsa. Poistuisi ja jättäisi rauhaan. Tässä ei ole mitään järkeä enää tuntea sellaisia tunteita. Niiden kanssa on oltava yksin. Kukaan ei ymmärrä ja kukaan ei halua niitä kuulla. Kukaan ei niihin kuitenkaan vastaa. Lopettaisivat olemasta sellaiset ajatukset ja tunteet mitkä saavat nytkin itkemään koska en voi kertoa. En voi paljastaa ikinä enää. Ei enää ikinä...