Journey

Oli pakko taas palata vanhoihin ajatuksiin mitä reilun vuoden varrella on käynyt mielessä. Poimin tekstin sieltä täältä ja yritin tulkata sitä mitä olen kirjoittanut. Palasin muutamaan hetkeen 110% tunnelatauksella. Mitkä oli niitä pieniä hetkiä ja oivalluksia, mitkä oli niitä pahoja päiviä ja itkuista öitä. Kaikessa en edes tunnistanut enää kuka olin. Vain pieniä asioita tuli mieleen. Kirjoitin että löysin taas itseni. Ihmettelen nyt mihin sen taas kadotin. Kasa kaaosta on vain koko ajan enemmän ja enemmän kuvaava sana yhdistelmä sille mitä olen. Olen hukassa ja toivoton. Pessimistinen, sarkastinen ja kaiken aikaa tyhjän vihainen. Mietin auton ratissa mitä se taas on. Huudatin auton stereoita teini tyyliin ja huusin mukana. "Do you think of me when you fuck her" oli ensimmäinen kohta kun tajusin huutavani ääneen. Hetkellisesti jopa säikähdin. En tiedä edes kenelle sitä huusin. Huutaminen ei helpottanut. Yritän miettiä koko ajan miten elämästä tuli näin mustaa enkä enää näe niitä pieniä pilkahduksia mitä aiemmin. Se ei ole kiinni siitä etten saa mitä haluan. Haluaisin saada niitä pilkahduksia ja tiedän mistä ne aikaisemmin sain ja siihen haluaisin turvautua liikaa. Haluaisin joskus vielä tuntea onnea ja löytää vielä itseni, oli se ajatus mikä kävi mielessä kun muistelin sitä syksyistä aamua kun tuntui että sain siltä päivältä kaiken mikä antoi voimaa. Pienen hellyydenosoituksen ja aamusuukon. Jos elämä on näin pienistä onnellisuuksista kiinni, miten en voi löytää niitä enää? Se ei voi olla kiinni siitä ihmisestä jonka kanssa tiedän etten halua parisuhdetta. Päässä on muutenkin pyörinyt kovin kummallisia ajatuksia valkoisesta mekosta sairaalan letkuihin asti. En ymmärrä mitä mieleni yrittää hakea ja turvautua. En ymmärrä mitä tässä tämän päivän matkojen aikana on tapahtunut enkä osaa niitä tulkata. Tunnistan tekeväni otsalleni ryppyjä kun rypistän koko naamaa suurella voimalla hampaat irvessä kun yritän tänään ja tässä ja nyt saada itsestäni tolkkua. Helvetti ei kaiken pitäisi olla näin vaikeaa! Haluaisin kiskaista pullon viskiä ja kokeilla miltä tuntuu yksin huutaa keskellä yötä humalassa. Silti velvollisuudet välttävät tämän tapahtumista. Kumpa joku tulkkaisi minulle nyt mitä tämä on ja miksi matka taas menneisiin ajatuksiin oli pakko tehdä kun en ymmärrä itseäni sitä vähääkään mitä aikaisemmin. Onko tämäkin luovuttamisen vaiheita vai eteenpäin menemisen merkkejä? MitämitämitäjavieläkerranMITÄ?!?!