Building up my self confidence

Käynyt keskusteluja tänään paljon peilin kanssa. Nauran vieläkin kun kaikille peileille olen mennyt rintavarustus edellä röyhentelemään. Tuijottanut peiliin ja tuijottanut varustusta ja hokenut että näähän on ihan hyvät. Tuijottanut uudelleen peiliin ja taas tuijottanut vain varusteluettelon ensimmäistä osaa. Yrittänyt kääntää pään siihen asentoon missä se miehillekin on. Ensin katsotaan rinnat ja sitten perse ja sit voidaan vilkaista onko sillä petolinnun perse pään tilalla. Yrittänyt hokea vain positiivisiksi lueteltuja asioita sille mitä nyt on tuijottanut peilistä. Tämäkin piti vielä viedä astetta pidemmälle. Nytkin voi niskaa vääntää taakse ja katse alas. Hullua touhua. Mutta jos tämä on sitä millä itseään voi rakentaa uudelleen ja kokeilla miltä tuntuu edes tyhmällä tavalla oppii pitämään edes jostain itsessään. Jos näin rakennetaan läheisyyttä itseänsä kanssa niin onko se enää niin outoa? Naurattaa tietenkin tämä oma kummallinen tyyli tehdä asioita mutta kukapa tätä näkee? Siinä vaiheessa vedin homman yli jos näille annan nimet ja rupean lässyttämään. Seuraavaksi kohdataan tämä jumalaton takapuoli. Mä en uskalla kuvitella mitä on tän kanssa tutustuminen. Tosin joku voi olla kateellinen kun näen oman takapuoleni ilman peiliäkin. Tähänkin tarvitaan oikealla korkeudella oleva peili, jotain dynkadynka-latino musiikkia lisukkeeksi. Pelkkä mielikuva saa höröttämään typerästi. Vielä kun sen meni tekemään. Voi luoja että ihminen voi omasta mielestään näyttää urpolta. Ja taas tekee mieli kieriä lattialla ja nauraa kippurassa mitä ihminen tekeekään yksin kotona. Kuinka paljon sitä vielä nauttisi ja nauraisi tästä hetkestä jonkun muun yhtä aivottoman kanssa. Jos tämä on sitä itsetunnon rakentamista.. Helvetti tässä on vielä iso työ edessä oppia tekemään kaikki tämä ilman että se tuntuu tyhmältä ja ei enää naura sille että kuinka typerää touhua tämä on. Toiset tekee tätä samaa päivästä toiseen ilman että se on outoa ja tyhmää ja ilman että siitä kertoo edes välttämättä muille. Normaalia tai ei. Tänään sentään mielessäni nauroin että meinasin laskea alleni. Ei tässä ole mitään järkeä hoin ja tein kaiken uudelleen. Totesin että varusteluettelon ekoihin kohtiin voi jo laittaa ruksit; tästä paketista löytyy. Sama se mitä joku muu niistä ajattelee. Ainakin on jotain mistä ottaa kiinni ja tuijottaa. Ekaa kertaa pitkästä aikaa uskalsin myös katsoa silmien korkeudelle peiliin ja yllätyksekseni hymyilin. Ehkä lopulta ihan hyvä päivä lukuunottamatta kaikkea mitä vaikeaa ja tylsää päivässä oli. Tämä oli se ehkä ensimmäinen päivä kerrallaan. Ei ehkä huono saavutus. Sen näkee ehkä huomenna jos tälle projektille annetaan vielä paljon lisäaikaa.