Henkisestä kivusta fyysiseen

Pikku hiljaa opetellut uudelleen saamaan hillintää siihen julmettuun henkiseen kipuun. Yrittänyt muuttaa omia ajattelutapoja. Yrittänyt muuttaa sitä miten itseään katsoo. Miettinyt sitä että kun on helvetin paha olla ja huomaakin ettei ainakaan kukaan ole sitä pahentamassa. Kukaan ei enää potki minua kun olen jo maassa. Kukaan ei en huuda "lopeta se vitun pillittäminen". Olen saanut rypeä oikein olan takaa siinä paskassa olossa joka sillä hetkellä juuri velloo. Olen saanut itkeä ja huutaa niin kauan kun on ollut sillä hetkellä tarve. Hakannut peittoja ja tyynyjä ja huutanut. Olen peittelemättä saanut kieriä siinä sen hetkisessä olotilassa ilman että kukaan sitä pahentaisi hai helpottaisi. Ihan yksin selvinnyt siitä paniikista mikä ympärillä velloo. Mennyt silmät punaisena töihin yrittäen peitellä sitä että edellisenä yönä vain itkin. Olen ehtinyt miettimään kaikkia asioita mitkä ennen tästä paljon pahempaa. Enää ei tarvitse. Yritän saada itsenikin ymmärtämään kuinka paljon vähemmän kaikkea tuskaa voikaan olla tällä hetkellä. Osa minusta jopa sanoisi ääneen olen ottanut ensimmäisen ison askeleen. Nyt kun sain sen henkisen tuskan tilalle jota yritän parantaa. Nyt tässä yöllä yrittäen löytää mitä tahansa hyvää asentoa ilman kipua mietin onko tämä pahempaa kuin tuntea henkistä tuskaa? Mietin monta kylkiluuta on poikki ja monta lihasta on revennyt. Onko tämä lyhyt aikaisempaa kuin henkinen tuska vaikka tuntuu välillä niin että hetkellisesti tämä kipu on vähintään yhtä pahalta. Näin kovaa ja pitkää fyysistä tuskaa ei ole ollut pitkään aikaan. Enkä muista milloin viimeksi se henkinen tuskaisuus olisi ollut näin pahaa. Olenko parantumassa henkisesti ja fyysisesti? Vaikka tämä kipu tulikin täysin yllättäen. Kai tästäkin paranee kun saa oikeat lääkkeet. Sellaiset mitkä vaikka auttaisi unohtamaan että voi olla luita poikki. Ja saisi vailla vähän unta?