Jälkifiilikset

Ensimmäisenä tulee mieleen: En enää ikinä dokaa, koske mihinkään alkoholiin, tai lähde koskaan firman bileisiin. Kankkunen on aivan kauhea ja illan päätöksestä vittuillaan. Onneksi en päässyt mogailemaan mitään ja ylpeänä ei voi edes seistä. Välillä sitä toivoo, että olisi nekin bileet jättänyt väliin. Kivaa oli niin kauan kun osasi sen ilmaisen viinan hallita..

Muistan valitettavan hyvin illan tapahtumia, joista noloimpia ei mainita ääneen. Välillä toivoo, ettei olisi kertonut sille rentulle, joka asuu meillä, että minä kirjoitan blogia, sillä suora avautuminen on aina hieno säädettyä. Tosin sille rentulle kerroin jo kaiken mitä bileistä mahdoin vain muistaa. Olen päässyt jopa kuittailemaan niille, jotka eivät tienneet moganneensa ja pilkkasitvat minua helvetin pöntön halaajaksi.

Olen kummallinen dokaaja. Eli en dokaa, otan joskus. Viimeiset kerrat sekin on mennyt niin överiksi, että harkitsee sitä raivoraittiin uraa.. Mutta jos aina olisi selvin päin ja katselisi muiden enemmän ja vähemmän fiksuja touhuja kännissä, ei se olisi enää hauskaa. Selvinpäin on kiva olla, kunhan ne käpälät pysyy siellä omalla puolella. Selvinpäin ei tarvitse miettiä mitä tuli tehtyä. Sillon tietää aina olleensa kiltisti. Silloin voi aina kuittailla muiden hölmöyksille. Joskus on vaan kiva päästä nollille. Tavaksi en aijo ottaa kun se krapula on aina niin hiipivä ja se lohikäärme alkaa seikkailee mun unissa sitten viimeistään kännistä seuraavana yönä..

Kaikki ihanaiset ovat tulleet kysymään, että oliko mulla kivaa. No olihan mulla. Jälkiseuraukset seitsemän fisun jälkeen on vaan aika heikot. Puoli tuntia sille määrälle viinaa on ehkä skidisti liikaa. Mulla on taas valitusvirsi menossa ja kaikki on ihan kohmeista. Kaikki on paskaa ja yrittää vaan selvitä siihen viiteen ja sit pääsee kotiin. Olin kiltisti ja olen jatkossa ja se viina pullo saa vähäksi aikaa jäädä ihan yksin sinne narikkaan.