Mä niin menen vetämään sen vitun automyyjän munista kattoon. Vaikka se paskakasa onkin iso kokonen, se ei mua kiinnosta. Mä otan isukin mukaan ja näytän sille, että mun invaliidiksikin haukuttu isä on edelleen supermies. Se kusipää paskiainen ei siis todellakaan tiedä mikä isä-tytär tiimi sillä onkaan vastassa. Se ehkä pystyy sen kipeälle kermaperseelleen istua ens jouluna, eli vuoden päästä. Se saa niin kyytiä, koska mulle ei vittuilla ja mua ei noin vaan kuseteta.
Kaikkien kärhämien äiti on kyllä se typerä lehmä joka on täällä töissä. Se kuulemma on sitten aina ollut luonteeltaa tollanen. Työpaikka juorut taas toimii. Tiedän kenen kanssa se mun edeltäjä asuu nykyään. Tiedän kuinka se yksi haluaa panna sitä vaihteen tätiä. Tiedän kenelle täällä lähetellään pervoja viestejä sähköpostilla kesken työpäivän ja osaan myös lukea sitä mitä ihmiset eivät sano ääneen. Näin joulun aikaan olen yrittänyt petrata tässä toimessani, sillä joulun aikoihin ihmiset paljastavat enemmän itsestään kuin koskaan. Haha, siat (ne kohta paistetaan...).
Koska kaikki on aina niin vittumaista ja turhauttavaa, olen huomannut kuinka yksi ihminen voi saaada koko työympäristön vittuuntumaan, yleensä se on se esimies. Tänään tuli kuukausipalaverista sen näköistä sakkia ja sellaista huutoa, että täällä taas kustaan ihmisiä suoraan silmään ja yritetään ne saada tekemään muka oikeasti töitä. Kusetus on siis tämän päivän sana.
Olen taas käyttänyt kaikki apuni ja suhteeni hyödyksi ja todennut, että se eilispäivän horoskooppi olisi pitänyt olla vasta tänään. Vaikka niissä yleisesti ottaen ei ole mitään perää ja järkeä, on niitä hauska lukea ja yhdistää sitä omaan elämäänsä. Koin taas yhden elämäni käännekohdan firman pikkujouluissa (eli vielä siinä vaiheessa kun pysyin itse pystyssä, enkä ollut juonut vielä seitsemää (7) fisua puoleen tuntiin). Tuli siinä jutusteltua niitä näitä jouluista ja muista. Kunnes minulta kysyttiin mitä tähtimerkkiä edustan. Tämän kysyi mies henkilö, joka on täällä töissä. Se kundi uskoo siis oikeesti horoskooppeihin ja friikkaa niistä, jos niissä ennustetaan pahaa. Eli MIES PUOLINEN HENKILÖ JOKA USKOO HOROSKOOPPEIHIN. Kelaa sitä.
Koska vitutus alkaa laantua ja kohta saapuu joku hyväperseinen mieshenkilö nenäni eteen on parempi lopettaa. Koska sen jälkeen alkaa rassaus. Siis auton korjaus, tai no pesu ja putsaus. Jos se joku ihanampi ihminen ottaisi Helmi-Orvokin ja pitäisi siitä oikeanlaista huolta. Ja jos näin se ihminen tekee, se on äärimmäisissä-määrin-ei-missään-nimessä-kärhämä.
1 kommentti:
horoskoopit on perseestä! haha.
Lähetä kommentti