Lupauksia lupauksien perään. Huoh. Taisin luvata teille, rakkaat lukijat, että kirjoitan teille joka päivä joulukalenteria. No en ole kirjoittanut. Enkä kirjoita. Mä en jaksa keksiä tarinoita Jeesuksen syntymästä ja sen kehityksestä, koska mun olisi siinä vaiheessa pitänyt kirjoittaa yhdeksän kuukauden ajan. Tai no mistä sitä tietää kauan se sikiö kehtittyi, olihan se heppu kuitenkin Jeesus.
Taisin luvata kaikkea muutakin, mutta joskus kun lupaus on oikeasti lupaus, sillon se on pidettävä. Varsinkin jos kyseessä on sanaton lupaus. Mutta kun esimies lupaa lisää liksaa, se ei oikeasti tarkoita taas sitä, että se lisäys tulee liksaan, ainakaan seuraavaan vuoteen. Sitten se paskapää esimies on jo ehtinyt mennä lupaamaan kaikkea muuta uutta.
Lupasin itsellenikin tänään, että tekisin töitä. Kello lähenee yhtä ja mua ei jaksa enää kiinnostaa.. "Työ vuori" alkaa olla jo niin suuri kiivettäväksi, ettei muista millaista se oli kun työpöytä joskus näytti tyhjältä. Vittu vaa itelles. Jätän sopivasti itselleni kasaan"ei-niin-tärkeitä" töitä sinne joulun välipäiville kun homehdun taas työpaikan ääressä 10 h päivässä. Kaikkonen pääsee helpommalla, se voi vittu kattoa edes piirrettyjä.
Olen luvannut itselleni, että olisin vähemmän laiska, laittaisin enemmän ruokaa kotona, siivoaisin ja käyttäisin imuriakin useammin. En uskalla näitä niin hevillä muille sanoa, sillä siinä vaiheessa se renttu, joka asuu meillä, pääsee simputtamaan mua kotitöissä. Kotityöt tulee ja menee, muutei ne koskaan lopu. Mä niin toivon, että mä saan joku päivä palkata siivoojan. Sit mä en enää siivoo, paitsi sillon kun tulee vaan sellanen olo.
En halua ikinä oikeastaan antaa lupausta asioista. Voin aina luvata, etten kerro asiasta eteenpäin, jos näin pyydetään. Suurimmaksi osaksi nekin asiat mitä mulle kerrotaan menee joko ohi korvien tai sitten mä vain unohdan ne. Mä en ole dementoitunut, mulla on vain valikoiva kuulo kaikessa. Kuulen heti kilometrienkin päähän jos joku puhuu MINULLE ostetuista lahjoista tai muuten vain minulle ostamaan on mennyt jotain kivaa. Outoa, eikö?
Koska en jaksa tehdä töitä, en jaksa kohta enää kirjoittaa, päätin etten sitten tee enää mitään. Kiukuttaa vieläkin, että apinapelin pelaaminen on mennyt mahdottomaksi. Sitä siis ei pelata enää mun lempi paikassa: Töissä. Vittuun tollasetkin ideat. Lopulta ne lupaa ja vahtii. Onpahan jollain taas elämä ja maailman ihanin työpaikka: TARKKAILUOSASTO.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti