Mun juttu, sun juttu

Mulla on paha tapa. Tai ainakin useita. Ensimmäinen on se, että mä varastan muiden hyvät ideat, ennen kuin jaksan keksiä omia ja parempia (tietty). Toinen paha tapa tähän liittyen on se, että kun mä jonkun hienon uuden jutun ehdin keksiä ja innoistuksissani menen kertomaan siitä, se joku paskiainen aina sitten ehtii varastaa sen. Vitun kärhämä. Pahoja tapoja voisin listata loputtomiin, koska ole PAHA-PAHA-PAHAPAHA. Kiitos.

Uusin paheeni oli se, että sain taas tahtoni läpi. Sain sen mitä halusin ja siihen vielä päälle lisää sitä mitä vain vaadin. Siihen liittyvä paha tapa, on hehkumointi. Hekumoin sitä, mitä pahalla tavallani sain taas aikaan ja siitä pitää hehkuttaa niin paljon, että ihmisillä palaa kohta hermot. Olen paha tapainen (onko se yhdyssana?). En voi sille mitään, että olen erittäin kieroon kasvanut paskiainen ja vielä siitä niin erittäin tyytyväinen (ainakin itseeni).

Olen ollut sekoamispisteen äärellä taas niin monesti, etten ehdi enää niitä laskea. Tänään aamulla pääsin kuitenkin toteamaan, että lääkityksessä on jotain hyötyö. Suurin osa tunnekuohunnoista on jäänyt pois ja osaan enää vain kiukutella (paha tapa sekin). En osaa siis enää itkeä ja siitä pahasta tavasta saada tahtonsa läpi vaikka itkemällä, olen joutunut valitettavasti luopumaan, ennenkuin opin taas pahan tavan tehdä tekoitkua.

Pahin tapani ikinä: tupakointi ja ylenmääräinen kahvin juonti. Kahvin juonti aamuisin on pakollinen tapa, tai muuten muutun aivan täysin sietämättömäksi. Koska se vitun kahvin keitin VAIN päätti hajota keskiviikkona, olen joutunut LUOPUMAAN siitä, että torkuttaisin sitä vitun herätyskelloa vähintään neljä kertaa, koska pitää ehtiä lähi shellille juomaan aamukahvia. Tänään päätin viedä sen melkein vuoden kestäneen ihan ok-keittimen sinne vitun kauppaan takasin ja vaatia parempaa mallia, koska pahoihin tapoihini kuuluu se. Ja halukkuuteni vaihtaa sitä vitun kahvin keitintä alle vuoden välein ei-niin-todellakaan-ole-mun-juttu.

Asia tupakointi; huoh. Nyt se on tehty sekin diili. Koska uusin rakkaani on tullut perheeseen, niin jostain pitää luopua. Olisi kuitenkin eilen aamulla pitänyt kysyä siltä tädiltä, joka puhuu hiljaa, että onko mun psyykkiselle terveydelle niin kovin hyvää lopettaa tupakointia juuri tässä vaiheessa. Mutta se renttu ehti ensin. Se perkele ehti sanomaan heti, ettei mitään jatkotupakointi lupia käydä hakemassa sieltä. Se siitä pahasta tavasta sitten. Mä kaipaan just nyt apteekkiin ja hyllylle missä on nikotiinia. TAHTOO.

Koska pahat tapani tekevät minusta sen mitä olen, en tiedä kuinka muutun. Olo on kuin surullisella märällä rotalla. Olen aivan sekaisin siitä, mitä sain taas aikaan, mutta haikea siitä mistä taas joudun luopumaan. Tiedän sen olevan sen arvoista, mutta miten käy? Se pelottaa. Metaforani on taas luokkaa HUIPPUA, joten tiedän olevani aivan loppu. Finito. Finalos. END. Voi paska.