valitusvirsi

Voi helvetin perse. Ei ikinä pitäisi mennä kauppaan kun tietää, ettei ole varaa ostaa just sitä kaikkea, mitä juuri sillä hetkellä halajaa. Päästin eilen niin monta ärräpäätä ollessani eräässä vaatekaupassa. Miksi helvetissä, tälläistä mekkovalikoimaa ei voinut olla silloin kun MINÄ pääsin ylioppilaaksi. Kysyin seurassani olleelta siskoltanikin, voinko viettää uudelleen ylioppilasjuhlat. Kyllä, löysin jotain maailman ihaninta!

Katsoin hintalappua; voi vittu. Ei mulla ole tälläiseen varaa. Vitun vitun vittu. Mä haluan tän! Pakko kokeilla ainakin. No sehän oli sitten isoin virhe. Oloni oli kuin prinsessalla siinä mekossa. Ihanasti fylliä, ihanasti se kahisi. Ihanalta se näytti, tuntui ja sitä kaikkea se oli mitä voi kuvitella prinsessa mekolta. Kiroilutti niin paljon.

Perkeleen mutsi meni pesemään sen mekon, minkä ostin omiin yo-juhliin. 140 euron silkkimekko, johon oli ehkä vähän päässyt loiskumaan skumppaa. Nythän se mekko on ihan pilalla. Kiitos rakas äiti, kun et vienyt mekkoani pesulaan, vaan säästit. Säästi se äiti sen verran, ettei sitä mekkoa tarvitse enää käyttää. Vittu. Tämän kyseisen mekon etsimiseen TUHLASIN elämästäni viikon. Sain jalkoihini kauheat rakot (en tietenkään siksi, että olin juuri ostanut uudet kengät ja pidin niitä jatkuvasti jalassa) ja kauheat slaagit joka ilta, kun ei sitä OIKEATA mekkoa vaan löytynyt. Sen yhden löysin, mutta joku vitun valopää oli päättänyt jättää kokojen tekemisen ihan kesken. Kuinka helvetissä ne luulee, että tälläinen povipommi mahtuu johonkin koon 40 mekkoon, jossa ei ole tilaa rinnoille.

Tyydyin kaiken tuskan ja vaivan jälkeen siihen silkkimekkoon. Se oli hieno. Mutta se ei ollut se MITÄ MINÄ HALUSIN pukea päälleni juuri sillä hetkellä. Kyseessä oli kuitenkin yksi elämän etapin päättyminen. Joka oli sellaista juhlaa ja näytön paikkaa kaikille niille vitun sukulaisille, jotka kuvittelivat, ettei minusta tule koskaan yhtään mitään, enkä varsinkaan valmistu lukiosta.

Mutta se eilinen mekko. Voi herran jestas! En osaa olla hetkeäkään kuvittelematta kuinka ihana se oli. Kaikki siinä oli juuri niinkuin pitikin. Miksi taas pitää tehdä tälläisiä löytöjä, varsinkin kuin viime viikon torstaina maalta otin mukaani yhden rievun (se on ihan riepu verrattuna tähän uuteen löytööni). Iski taas lapsellinen olo siitä, kuinka vaan sitä aina HALUAAA. MINÄ HALUAN piste. Se mekko oli niin täydellinen, enkä voi olla hokematta sitä hetkeäkään.

Yhdestä mekosta saan itselleni niin hyvän kohokohdan taas elämääni. Olen keksinyt mekolle jo monta käyttökertaa. Ensimmäisenä se olisi päälläni jo lauantaina sen rentun, joka asuu meillä mummin 80 vuotis päivillä. Seuraavan kerran se olisi viimeistään päällä kun sisko ja sen mies valmistuu. Se, että osasin jo määritellä kolme käyttökertaa prinsessa mekolle, on jo melkein se kuin laskee, mitä se maksaa per käyttökerta. Ja siinä vaiheessa mekkohan ei maksaisi juuri mitään.

Onkohan tämä asia jo niin hyvin perusteltu itselleni, että muille, että voisin jo juosta kauppaan hamuamaan sen ihanuuden? Antakee mulle lupa tehdä ittestäni nätti, jooko?