tiistai 27. marraskuuta 2007

Kuinka kaikki voikaan olla tänään niin vaikeeta

Vaikeeta, vaikeempaa, vaikeinta ja kaikista ylivoimaisinta.

Aamulla ei meinaa koneet aueta. Ei meinaa pysyä hereillä, mutta mitä voikaan odottaa viiden tunnin yöunilta. On vaaaaaan niiiiiiin vetämätön olo. Sitte ku toi viiksekäs naiskolleegakin on niin perseestä. Tää päivä tuntuu enemmän maanantailta ku eilinen. Ei riitä virtaa ja energiaa tehdä mitään. Töitäkään ei ole. Eikä vittu voi pelata edes nettipelejä kun noi serverit on taas vituillaan.

Isompaa huokausta ei tähän aamuun saakkaan. Päätä särkee ja olokin on kuumeinen ja valitusvirttä tekee mieli vetää Hoosiannan kanssa yhteen tahtiin. Koska tänään on taas tällänen persereikä päivä, ei tekisi mitään muuta kuin mennä peiton alle ja nukkua karhun unta.

Onneksi mä muistin jotain positiivistakin. Tuli taas eilen käytyä sisustus ostoksilla. Tuli tuhlattua taas määrä X rahaa ja nyt on köyhä olo (se oli se ainut negatiivinen juttu). Meni melkein 6kk ennenkuin osasin päättää hankkiakko verhot ja tangot siihen ihanuuteen, jota jotkut kutsuu kodiksi. Ne paneeli verhot siihen alkoviin on kuitenkin ostettu kesäkuun alussa ja edelleen ne on asentamatta, koska näistä Suomen paska kaupoista löytää oikeat kiinnikkeet sitten puolen vuoden välein (ainakin siihen kohtuulliseen hintaan).

Torstaina on taas asennus päivä. Tulee meidän vakio asennuspariskunta meille touhuamaan ja meillä on sitten se bisse tarjoilu. Nyt sitten mafiamamma saa ne "oliivin" vihreät verhot ja paneelit ja sitte ne hyllyt sinne sängyn toiseen päähän, että voi iltaisin aina niitä autoja sieltä ihastella. Sisustaminen on ihanaa, kivaa, hauskaa ja erifantsuu. Mutta vittu että se on kallista. Puolen vuoden asumisen aikana olen saanut varmaan enemmänkin kuin 7000 euroa palamaan siihen, että se ihanuus, jota jotkut kutsuvat kodiksi, olisi vielä ihanempi.

Kaikkeen tähän kalleuteen ja tuhlailuun, ei kyllä tällä kertaa ole vastaus se, että mulla olis kallis maku. Sitä vaan kerää pientä kaikkea ja rakentaa siitä isoa kokonaisuutta. Siitä tulikin mieleeni, että parit taulutkin pitää saada seinälle torstaina. Torstain jälkeen olen taas noin kuukauden verran tyytyväinen, kunnes taas löydän jotain mitä on vaan pakko saada sinne ihanuuteen vielä lisää.

Viho viimeinen paikka minne mua ei pidä päästää yksin on ikea. Tasan kerran koko tämän vuoden aikana olen kävellyt siitä lafkasta ulos, ilman että on osanut mitään. Sillonkin olin ihan murheen murtama kun en löytänyt mitään, mitä olisi vain pakko saada. Se oli järkyttävä kokemus.

Olen saanut erittäin paljon kehuja siitä, kuinka hyvä shoppailija olen. Ostan edullisesti samaa tavaraa, mistä muut maksaa hunajaa. Osaan etsiä vaihtoehtoisia ratkaisuja sille kalliille vaihtoehdolle ja löydän lähes vastaavan halvemmalla. Osaan käyttää järkeä kun ostan jotain. Useimmiten järki jäässä menen kaupoissa, vaikka silti mietin onko tämä nyt tarpeellista. Haluan ostaa, rakastan ostaa. Kunhan nyt vielä olisi sitä oikeeta rahaa ostaa kaikki mitä haluaa. Pitää siis muistaa taas lotota...

Kaiken tämän kalleuden ja materialismin keskellä olen kuitenkin vain ihminen, kuluttaja. Kerään, mutten kierrätä. Käytän, rikon, mutten korjaa. Onko se sitten materialismia? Joku sen tekee kuitenkin munkin puolesta. En ole niin vihreä, että edes kiinnostaa. Kunhan vaan mulla on tarpeeksi hyvä olla.

1 kommentti:

Kaikkonen kirjoitti...

shoppailu on kivaa :D